Verkkouutiset

SAK: Lakoista johtuvat työaikamenetykset pieniä

SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm sanoo, että työtaisteluista johtuvat "työaikamenetykset ovat Suomessa poikkeuksellisen niukkoja".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– SAK:n laskelmien mukaan työtaisteluiden takia menetettiin viime vuonna yksityisellä sektorilla noin 0,05 prosenttia työajasta. Se tekee kokonaistyöaikaan häviävän pienen loven, Tapio Bergholm laskee.

Hänen mukaansa työtaisteluissa menetetyn työajan määrää kasvattivat vuonna 2015 hallituksen pakkolakiesitykset.

– Pakkolakeja vastustavaan palkansaajien lailliseen mielenilmaukseen osallistui syyskuussa arviolta noin 300 000 työntekijää. Heistäkin suuri osa palasi saman päivän aikana takaisin töihin, Bergholm sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan palkansaajajärjestöjen syksyllä järjestämä mielenosoitus hallituksen suunnittelemia pakkolakeja vastaan aiheutti yrityksille arviolta yli 80 miljoonan euron vahingot. Näin siitä huolimatta, että jäsenyritysten henkilöstöstä vain noin kymmenen prosenttia eli noin 89 000 ihmistä osallistui mielenilmaukseen työaikana.

Metsäteollisuuden yrityksille aiheutui päivästä yli 40 miljoonan ja teknologiateollisuuden yrityksille noin 30 miljoonan euron vahingot.

– Poliittinen mielenilmauspäivä vahinkoineen herättää kysymyksen siitä, onko työrauhajärjestelmämme poliittisten työtaistelujenkaan osalta enää ajan tasalla? Esimerkiksi Saksassa ne ovat kiellettyjä kokonaan, EK toteaa.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan 60 prosenttia viime vuoden työtaisteluista oli laittomia. Bergholm ihmettelee SAK:n verkkosivuilla ”EK:n hanakkuutta toimia yhtä aikaa syyttäjänä ja tuomarina asiassa, jossa tuomiovalta on aivan toisaalla”.

Lue myös: Suurmielenosoitus aiheutti yli 80 miljoonan euron vahingot yrityksille

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)