Äidin koskettava kirjoitus: nuoret naiset pilkkasivat silmälasipäistä pientä poikaa rumaksi

Sunnuntai-iltana julkistettua äidin koskettavaa Facebook-päivitystä oli tiistaina aamupäivällä jaettu yli 16 000 kertaa.

  • LKS 20060226 - Aamulehti kysyi kansanedustajien näkemyksiä kaupan aukioloaikojen kehittämisestä. Kyselyyn tavoitetuista 142 kansanedustajasta 52 kannatti aukioloaikojen säilyttämistä entisellään.
20051003 - HKI - Kauppakeskus Jumbo Vantaalla, ostoskeskus. 
LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

    Kauppakeskuksessa tapahtunut sananvaihto on koskettanut monia sosiaalisessa mediassa.

    ()

Facebook-päivityksessään äiti kertoo perheensä käynnistä vantaalaisen kauppakeskus Jumbon liikkeessä.

Isä meni kassalle pienen poikansa kanssa maksamaan pipoja. Äiti jäi odottelemaan taaemmas. Äiti kertoo kolmen parikymppisen tytön tulleen heidän väliinsä, ja jatkaa näin:

Ehditte meidän väliin kassajonossa ja minun pieni poikani seisoi isänsä takana katsoen teitä vienosti jos ehkä huomasitte hänen kädessään olevan uuden avaruusaluksen , jonka hän oli ostanut tänään omilla rahoillaan. Sinä kavereillesi kerroit kuinka et ollut koskaan nähnyt niin rumaa lasta, kuinka hänellä oli kauheat hörökorvat ja vielä mitkä lasitkin! Tiedoksi sinulle, tämä pieni poika kuuli kaiken sanomasi! Hän tuli luokseni ja painoi päänsä pettyneenä jalkaani vasten, ymmärtämättä kuinka joku sanoo noin. Minä äitinä nielin kiukkuni ja katsoin teitä , että ymmärtäisitte kuinka loukkasitte tätä pientä kilttiä poikaa joka ei voi sille mitään , että on lähes sokea. Kaikesta huolimatta hän jaksaa huolehtia muista, olla positiivinen ja iloinen sekä kehua muita. Hän on meille kauneinta maailmassa ja hän ei ehkä ollut sitä sinulle , mutta ehkä ensikerran ymmärrät olla hiljaa! Sinä olit kaunis ja ystäväsikin olivat , mutta näiden sanojen jälkeen voin sanoa , että olitte ruminta mitä olen aikoihin nähnyt!

Jumbon liike vastasi äidille Facebookissa näin:

Pahoittelemme liikkeemme puolesta eilisestä tilanteesta aiheutunutta mielipahaa. Meille on todellakin tervetullut jokaikinen jedi ja supersankari - ihan omana itsenään. ...toivomme todella, että hurjan valloittava poikanne on jo pystynyt unohtamaan pahat sanat. Ja se avaruusalus !! oli muuten ihan huippuhieno!

Iltalehdessä äiti kertoo nuorten naisten huomanneen, että hän kuuli heidän puheensa. Poika ei ole puhunut asiasta kaupassa käynnin jälkeen.

MTV:lla äiti toivoo, että hän saa edes yhden ihmisen miettimään ennen kuin arvostelee toisen ulkonäköä.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.