Verkkouutiset

Varapuhemies Risikko: Kotitalousvähennystä kohdennettava enemmän ikäihmisille

Myös laajentuva digitaalisuus tulee varapuhemiehen mukaan huomioida, kun pohditaan ikäihmisille suunnattuja palvelutarpeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan toinen varapuhemies Paula Risikko (kok.) esittää kotitalousvähennyksen laajempaa kohdentamista ikäihmisille.

– Sellaisten palveluiden, jotka edistävät ikäihmisten kotona pärjäämistä, tulisi olla laajemmin kotitalousvähennyksen piirissä. Mahdollisimman pitkään kotona asuminen ei tavoitteena onnistu, ellei sinne saada monipuolista apua ja tukea. Kunnat eivät niitä kuitenkaan aina pysty riittävästi järjestämään, Risikko sanoi Eläkeliiton Lehtimäen yhdistyksen 40-vuotisjuhlassa lauantaina.

Kotitalousvähennys on yhteiskunnan tarjoama verovähennys, jonka voi saada teetettäessä esimerkiksi asunnon kunnossapitotöitä, kotitalous- tai hoitotyötä tai tietotekniikkalaitteiden asennusta kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Vähennykseen oikeuttaa myös omien tai puolison vanhempien tai isovanhempien luona tehty vastaava työ.

– Suomen väestö ikääntyy vauhdilla ja palveluiden tarve kasvaa. Jos ikäihmiset voisivat laajemmin hyödyntää kotitalousvähennystä, olisi heillä mahdollisuus saada juuri heidän omiin tarpeisiinsa vastaavia palveluja. Lisäksi se keventäisi julkisesti järjestettyihin palveluihin kohdistuvaa painetta ja hillitsisi kustannusten kasvua. Toisaalta se myös loisi markkinoita ja uusia työpaikkoja kotitalouspalveluihin, Risikko totesi.

Esimerkkinä ikäihmisten uusista palveluntarpeista Risikko nosti puheessaan esiin digitalisaation mukanaan tuomat muutokset. Risikon mukaan esimerkiksi sähköisten palveluiden käytön opastus tulisi sisällyttää kotitalousvähennyksen piiriin.

– Yhä useammat palvelut ja toiminnot ovat siirtyneet sähköisiksi, ja digitaalisuutta suunnitellaan laajennettavan palveluissa edelleen. Tämä on iso haaste vanhemmalle väestölle. Myös ikäihmisille tulee tarjota edellytyksiä pärjätä digitalisoituvassa yhteiskunnassa, Risikko muistutti puheessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)