Verkkouutiset

Aiemmin tuntematon molekyylitason mekanismi voi selittää rintasyövän kasvua

VTT:n, Turun yliopiston ja Oslon yliopiston tutkijat ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman molekyylitason mekanismin, joka voi osaltaan selittää syöpäsolujen lisääntynyttä kasvua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkimuksessa osoitettiin, että miRNA-378a-5p-molekyylin poikkeuksellisen korkeat määrät aiheuttavat virheitä solujen jakautumisessa. Tämän seurauksena syöpäsolujen kromosomien lukumäärä muuttuu epänormaaliksi, minkä tiedetään edistävän syövän kasvua ja leviämistä.

Lisäksi tutkijat havaitsivat rintasyöpäpotilaissa kyseisen molekyylin korkean määrän korreloivan syövän aggressiivisuuden kanssa.

MikroRNA:t ovat pieniä solunsisäisiä RNA-molekyylejä, jotka säätelevät perimämme geenien ilmentymistä. Siten niillä on tärkeitä tehtäviä monissa elimistön normaaleissa prosesseissa, kuten sikiön kehityksessä ja solujen elinkyvyn säätelyssä. Lisäksi tavallisesta poikkeavien mikroRNA-määrien tiedetään edistävän erilaisten tautitilojen, kuten syövän syntymistä ja kehittymistä.

VTT:n johtavan tutkijan Marko Kallion vetämässä tutkimusprojektissa pyrittiin ensi kertaa tunnistamaan solujaon säätelyyn osallistuvia mikroRNA-molekyylejä yli tuhannesta ihmisestä löydetyn mikroRNA:n joukosta.

Tutkimuksessa havaittiin miR-378a-5p-molekyylin lisääntyneen määrän aiheuttavan virheitä kromosomien jakautumisessa, jonka tiedetään olevan yksi syövän syntymistä, kasvua ja leviämistä edistävistä tekijöistä.

Tutkijat onnistuivat myös selvittämään molekyylin yli-ilmentymisen aiheuttamien kromosomimuutosten molekyylitason mekanismin.

Syövän syntymekanismeja ja lääkeainevastetta koskevien uusien havaintojen lisäksi merkittäväksi suomalais-norjalaisen tutkimuksen tekee VTT:n mukaan rintasyöpäpotilaiden kasvaimista saadut tutkimustulokset.

Kohonneita miR-378a-5p:n määriä löydettiin erityisesti kaikkein aggressiivisimmista syöpäkasvaimista, joiden paranemisennuste on heikko.

Tutkimusryhmä pyrkii tulevaisuudessa vahvistamaan tulokset laajemmassa potilastutkimuksessa. Sen tavoitteena on myös kehittää uusia mikroRNA-molekyylien ilmentymiseen perustuvia rintasyövän diagnoosimenetelmiä.

VTT:n mukaan tutkimusprojektin tulokset tuovat uusia näkökulmia aikaisempiin mikroRNA-tutkimuksiin ja vahvistavat käsitystä siitä, että syöpäsolut käyttävät mikroRNA-molekyylejä hyväkseen pyrkiessään lisääntymään ja leviämään.

Tutkimus on julkaistu British Journal of Cancer -tiedelehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)