"Haluaako Sdp:n Rinne laittomasti oleskeleville yhä terveyspalvelut?"

Perussuomalaisten kansanedustaja pyytää Sdp:ltä selkeää kantaa paperittomien terveyspalveluihin.

  • LKS 20150519 - Juho Eerola matkalla perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokoukseen Helsingissä 19. toukokuuta 2015. LEHTIKUVA Markku Ulander

    Juho Eerola.

    ()

Kansanedustaja Juho Eerola (ps.) toteaa tiedotteessaan, että hallituksen tekemien tiukennusten myötä yhä useampi turvapaikanhakija tulee saamaan käännytyspäätöksen pois Suomesta. Moni turvapaikanhakija pyrkii jatkossa jäämään maahan laittomasti.

– Tuoreimpien kannatusmittauksien pohjalta on jatkossa olemassa suuri vaara, että SDP ottaa uudelleen esiin maksuttoman terveydenhuollon maassa laittomasti oleskeleville ulkomaalaisille eli ns. paperittomille siirtolaisille, Juho Eerola toteaa.

Sdp:n eduskuntaryhmä ajoi asiaa viime vaalikaudellakin, mutta asia raukesi vaalikauden lopussa. Tuolloin Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi, että paperittomien oikeus saada terveyspalveluja olisi pitänyt hyväksyä.

– Haluan Antti Rinteeltä selkeäsanaisen viestin, onko tämä vielä demarien ohjelmassa vai ei, Eerola sanoo.

Kansanedustajan mielestä Suomen houkuttelevuutta sosiaaliperusteiselle maahanmuutolle on vähennettävä ja maassa laittomasti oleskelevien piileskelyä auttaville henkilöille on annettava kovat tuomiot.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.