Verkkouutiset

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kasvoi – tilastoinnillakin tosin osuutta asiaan

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, talousrikokset sekä muun muassa huumausainerikokset lisääntyivät poliisin mukaan viime vuonna. Sen sijaan esimerkiksi väkivalta- ja liikennerikokset vähentyivät.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia kirjattiin viime vuonna kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän. Määrä on kuitenkin alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2011.

Seksuaalirikosten ja lapsiin kohdistuvien seksuaalisten hyväksikäyttörikosten tilastollisen määrän kasvua selittää muun muassa se, että rikoslaissa lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistavuuden alaa on laajennettu ja lastensuojelulaissa viranomaisten ja muiden tahojen ilmoitusvelvollisuutta lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista poliisille on lisätty.

– Myös yleinen tietoisuus on lisääntynyt ja yhä useampi aiemmin piilorikollisuudeksi jäänyt seksuaalirikos tulee poliisin tietoon ja tulee tilastoiduksi, poliisiylijohtaja Mikko Paatero toteaa.

Pienoisessa kasvussa olivat myös omaisuusrikokset. Eniten omaisuusrikosten lisääntynyttä kokonaismäärää selittää petosrikosten kasvu, joka oli edellisvuoteen verrattuna yli 11 prosenttia. Myös talousrikoksia ilmoitettiin poliisille noin 10 prosenttia enemmän.

Mökin koskemattomuutta kannattaa seurata lomasesongin ulkopuolellakin

Moottorikulkuneuvojen käyttövarkaudet ja automurrot sen sijaan ovat vähentyneet merkittävästi. Myös asuntomurrot vähenivät selvästi edellisvuoteen verrattuna, lähes 16 prosentilla. Vapaa-ajan asuntoihin sen sijaan iskettiin edellisvuotta selvästi useammin.

Huumausainerikoksia kirjattiin noin 10 prosenttia edellisvuotta enemmän. Selvimmin havaittavaa kasvua oli törkeiden huumausainerikosten kohdalla, jotka lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna lähes kolmanneksella.

Väkivaltarikosten määrä väheni viime vuonna kokonaisuudessaan lähes kahdeksalla prosentilla. Vuoteen 2012 verrattuna eniten vähenivät yksityisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt. Yleisellä paikalla tapahtuneet pahoinpitelyt ovat vähentyneet noin seitsemällä prosentilla, ravintoloissa tapahtuneita pahoinpitelyitä taas kirjattiin 14 prosenttia vähemmän.

Törkeiden pahoinpitelyiden määrä on jatkanut edelleen laskuaan – edellisvuoteen verrattuna määrä väheni lähes kahdeksan ja puoli prosenttia. Henkirikoksia ja niiden yrityksiä poliisin tietoon tuli yli 15 prosenttia vähemmän.

Liikennerikoksia kirjattiin viime vuonna yli kolme ja puoli prosenttia edellisvuotta vähemmän. Myös rattijuopumuksia kokonaisuudessaan ja törkeitä rattijuopumuksia tavattiin tien päältä edellisvuotta harvemmin.

Kokonaisuudessaan kaikkien rikosten määrä lisääntyi viime vuonna noin 0,7 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna rikokset ovat kuitenkin vähentyneet – vuonna 2011 rikoksia kirjattiin lähes 100 000 enemmän kuin viime vuonna. Viime vuonna rikoksia kirjattiin yhteensä noin 852 000.

Lue myös:

Petokset ja huumerikokset kovassa kasvussa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)