Verkkouutiset

Reserviläisliitto: Krimistä otettava oppia, Suomen lisättävä sodan ajan vahvuutta

Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savolan mukaan paikallispataljoonien lukumäärä ei ole riittävä muuttuneen sodankuvan ja muun muassa hybridisodankäynnin uhan johdosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Reserviläisliitto vaatii tiedotteensa mukaan, että Puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta kasvatetaan lisäämällä paikallispataljoonien lukumäärää. Liiton puheenjohtajana tämän vuoden loppuun toimiva kansanedustaja Mikko Savola puhui lauantaina Järvenpäässä sodankuvan muutoksesta ja Ukrainan kahden vuoden takaisista tapahtumista, jolloin Venäjä valtasi Krimin laukaustakaan ampumatta.

– Paikallisjoukkojen vahvistamista puoltavat vahvasti Krimin tapahtumat. Alueelle ilmaantui vieraita joukkoja eikä kukaan tehnyt vastarintaa. Alueen varuskunnat motitettiin ja niissä palvelleet sotilaat siirrettiin myöhemmin linja-autokuljetuksilla pois niemimaalta. Venäjä valtasi Krimin käytännössä laukaustakaan ampumatta.

Puolustusvoimien sodan ajan organisaatioon kuuluu nyt yli kymmenen eri puolilla maata toimivaa paikallispataljoonaa, jotka on pääosin koottu toiminta-alueensa hyvin tuntevista reserviläisistä. Näiden tehtävänä on kohteiden suojaaminen, joukkojen perustaminen ja viranomaisyhteistyö sekä sen varmistaminen, että Puolustusvoimien operatiivisten ja alueellisten joukkojen mobilisointi tarvittaessa myös onnistuu. Puheenjohtaja Savolan mukaan paikallispataljoonien lukumäärä ei ole riittävä muuttuneen sodankuvan ja muun muassa hybridisodankäynnin uhan johdosta.

– Meidän pitää varmistaa, ettei meitä yllätetä housut kintuissa, vaan että kaikissa tilanteissa ja maamme joka kolkassa kykenemme vastaamaan kaikkiin mahdollisiin uhkakuviin ja tilanteisiin.

Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus laskettiin vuoden 2012 puolustusselonteon myötä 230 000 henkilöön, joista yli 95 prosenttia on reserviläisiä. Savolan mukaan vuoden 2014 jälkeiset tapahtumat ja sotilaallisen tilanteen kiristyminen myös Suomen lähialueilla edellyttävät vahvuuden nostamista. Tehokkain, nopein ja edullisin tapa olisi kasvattaa paikallispataljoonien määrää esimerkiksi kaksinkertaiseksi nykytasosta.

– Käytännössä tämä tarkoittaisi Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen kasvattamista arvioidemme mukaan noin 270 000 henkilöön. Tämänkaltainen toimenpide olisi myös puolustuksemme uskottavuutta lisäävä signaali, joka varmasti noteerattaisiin maamme rajojen ulkopuolella. Se osoittaisi kaikkiin ilmansuuntiin sen, että me aiomme pitää itsenäisyydestämme kiinni ja tarvittaessa taistella sen puolesta kaikissa olosuhteissa. Se kertoisi, että täällä ammuttaisiin aina takaisin, Savola sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)