Verkkouutiset

Keskustan Pakkanen: NATO-selvitys tukee perinteistä linjaa

Reserviläisliiton kunniajäsenen, kansanedustaja Markku Pakkasen (kesk.) mielestä tuore Nato-selvitys tukee Suomen perinteistä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tämä on Markku Pakkasen mukaan linja, joka nojaa sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja itsenäiseen puolustukseen sekä nyttemmin myös syvenevään yhteistyöhön Ruotsin kanssa. Itsenäisen puolustuskyvyn pitää silti hänen mukaansa olla puolustuksemme lähtökohtana.

– Yhteistyö ei kuitenkaan korvaa omaa, itsenäisestä puolustusjärjestelmäämme. Suomen tulee jatkossakin huolehtia kaikissa olosuhteissa puolustuksensa uskottavuudesta, joka rakentuu tulevaisuudessakin yleisen asevelvollisuuden ja hyvin koulutettuun reservin varaan, Pakkanen sanoi Porvoon Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa vapunaattona.

Hänen mukaansa Suomi tunnistaa muuttuneen turvallisuuspoliittisen tilanteen, mutta jatkaa silti aktiivisen vakautuspolitiikan tiellä ja samalla korostaa hyvää yhteistyötä jokaiseen ilmansuuntaan. Tätä tukee käytännönläheinen NATO-yhteistyö, jossa reserviläiset ovat mukana.

Pakkanen otti esiin myös nopeammat kertausharjoitukset mahdollistavan asevelvollisuuslain muutoksen ja arveli sen lisäävän täydennyspalvelukseen hakeutuvien reserviläisten määrää. Myös siviilipalvelus ja siihen liittyvä täydennyspalvelus olisi Pakkasen mielestä otettava uuteen tarkasteluun.

– Vaikka näihin hakeutumista ei sinänsä rajoitettaisi, olisi loogista ainakin siirtyä käytäntöön, jossa täydennyspalvelukseen hakeva reserviläinen ei voisi siirtyä sinne heti, vaan esimerkiksi yhden vuoden päästä. Tällöin kertausharjoituskutsun postilaatikosta tipahtamisen jälkeen hetken mielijohteesta tehdyt päätökset hakeutua täydennyspalvelukseen jäisivät varmasti vähemmälle.

Tuhatkunta reserviläistä hakeutui viime vuonna täydennyspalvelukseen, jonka maksimikesto on nyt 40 vuorokautta. Pakkasen mukaan velvoitteen määrä tulisi tuplata, koska nyt eduskuntakäsittelyssä olevassa asevelvollisuuslaissa tuplataan kertausharjoitusvuorokaudet.

– Loogista olisi myös kaksinkertaistaa täydennyspalveluksen kesto samalla tavalla kun nyt kaksinkertaistetaan reserviläisten kertausharjoitusvuorokausien maksimimäärät

Käytännössä siviilipalvelukseen liittyviä harjoituksia ei kuitenkaan järjestetä, vaan täydennyspalvelukseen siirtyvä reserviläinen joutuu vain viiden päivän kurssille. Pakkaselta ei heru tälle ymmärrystä.

– Se on aika vähän, jos sitä vertaa nyt säädettävään kertausharjoitusvelvoitteen määrään, joka on miehistöllä 80, aliupseereilla 150 ja upseereilla peräti 200 vuorokautta. Voi perustellusti kysyä, miksi suosimme sitä miesryhmää, joka ei halua osallistua Suomen puolustamiseen?

Markku Pakkanen toimi Reserviläisliiton puheenjohtajana 2009-2012.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)