Verkkouutiset

Työkokeilua käytetään hyväksi – Yle: Turvapaikanhakijat kuukausia töissä ilman palkkaa

Työkokeilun tarkoituksena on ottaa turvapaikanhakija töihin enintään kolmeksi viikoksi, mutta sopimuksia on ketjutettu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yle kertoo, että Etelä-Suomessa on ilmennyt useita tapauksia, joissa turvapaikanhakijoita on pidetty ilmaiseksi töissä työkokeilujärjestelyn puitteissa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Katja-Pia Jenu vieraili vastikään lahtelaisessa ravintolassa, jonka kaikki työntekijät olivat paikallisen vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita. He olivat tehneet töitä kuukausien ajan, ja palkkaa oli maksettu yhteensä nolla euroa.

– Se, että ravintolan toiminta perustui täysin ilmaiselle työvoimalle, oli kyllä aika järkyttävää, Jenu sanoo Ylelle.

Kyseessä oli vastaanottokeskuksen epävirallinen työkokeilu. Jenu pelkää, että ilmi tulleet tapaukset ovat jäävuoren huippu.

– Ollaan havaittu tätä useammassa ravintolassa. Sitten on ollut yksi parturiliike ja ainakin yksi kauppa. Ja nämä ovat nyt vain ne tapaukset, jotka meille ovat tulleet ilmi.

Lahtelaisravintoloitsija ei antanut kommenttia Ylelle, muttei kuitenkaan kiistänyt järjestelyä.

SPR:n työkokeilun alkuperäinen tarkoitus on kotouttaa turvapaikanhakijoita lyhyiden TET-harjoitteluja muistuttavan työkokeilujaksojen avulla. Järjestelystä ei ole säädetty lailla.

Työntekijöiltä löytyneiden sopimusten mukaan työstä oli sopinut paikallinen Hennalan vastaanottokeskus ravintoloitsijan kanssa. Hennalan vastaanottokeskusen johtaja Mari Eklund-Kiiski sanoo, että todennäköisesti sopimuspapereita on päätynyt työnantajien käsiin, ja niitä on alettu kopioida luvatta.

– Tarkoitus on, että työkokeilu tehdään enimmillään kolmeksi viikoksi, ja että samaa työntekijää voi käyttää vain kerran, Eklund-Kiiski sanoo Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)