Verkkouutiset

Rahankeräyslainsäädäntöön tulossa suuria muutoksia

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on asettanut lainsäädäntöhankkeen, jonka tehtävänä on valmistella ehdotus rahankeräyslain uudistamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hankkeen tavoitteena on muun muassa siirtyä nykyisestä ennakollisesta lupamenettelystä ilmoituksenvaraiseen menettelyyn. Hankkeen vuoksi sisäministeriön helmikuussa asettama hanke rahankeräyslain muutostarpeiden jatkoselvityksestä lakkautetaan.

Uuden rahankeräyslainsäädännön pitäisi rakentua muun muassa siten, että rahankeräyksiä ja keräysvarojen käyttöä valvotaan ilmoitus- ja tilitysvelvollisuudella, rahankeräysten hallinnointia ja valvontaa varten perustetaan julkinen rekisteri, valvovalle viranomaiselle annetaan toimivalta kieltää lain vastaisesti toimeenpannut rahankeräykset, rahankeräykset tulevat mahdolliseksi myös muille kuin yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille sekä rahankeräykset myös muuhun kuin yleishyödylliseen toimintaan.

Sisäministeriö toteaa, että rahankeräysten toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti.

– Uudet verkkopohjaiset rahankeräysmuodot kehittyvät nopealla tahdilla ja maailmalla yksi voimakkaimmista rahankeräyksen kehityssuunnista on erilaiset joukkorahoituksen tyyppiset rahankeräyshankkeet.

Niin ikään nykyinen ennakolliseen lupamenettelyyn perustuva järjestelmä on koettu rahaa keräävien järjestöjen kannalta hallinnollisesti raskaaksi ja joustamattomaksi reagoimaan muuttuviin rahoitustarpeisiin.

– Näin ollen rahankeräyksen lupajärjestelmä edellyttää kokonaisvaltaista uudelleentarkastelua, sisäministeriö sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)