Verkkouutiset

Lähes joka viides punkki kantaa borrelioosia aiheuttavaa bakteeria

Turun yliopiston kansalaisilta saamat puutiaisnäytteet ovat paljastaneet arvokasta tietoa sekä tavallisen puutiaisen että taigapunkin kantamista taudinaiheuttajista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Turun yliopiston kesällä 2015 toteuttama puutiaisten valtakunnallinen yleisökeräys oli menestys. Turun yliopiston tutkijoille lähetettiin yhteensä 7 000 kirjettä eri puolilta maata. Näistä syntyi koko maailmassa ainutlaatuinen 20 000 puutiaisyksilön ”punkkipankki”-aineisto, jonka toteuttaminen vastaavalla kattavuudella olisi ollut tutkijavoimin mahdotonta.

Noin 2 000 puutiaisen analyysi on tuottanut uutta tietoa yleisimpien puutiaisvälitteisten taudinaiheuttajien esiintyvyydestä. Lymen borrelioosia aiheuttavia Borrelia burgdorferi -ryhmän bakteereita esiintyy 15–20 prosentilla puutiaisista esiintyvyyden ollessa hieman korkeampi taigapunkilla.

– Prosentuaalisia eroja eri alueiden välillä ei ollut, vaan borrelioosia aiheuttava bakteeri oli kohtuullisen yleinen kaikkialla missä puutiaisia esiintyy. Toki puutiaismäärissä itsessään ja siten riskissä sairastua on valtavia alueellisia eroja, lääketieteen lisensiaatti, tohtorikoulutettava Eeva Sajanti kertoo Turun yliopiston tiedotteessa.

Hänen mukaansa nykytietämyksen mukaan molemmat puutiaislajit levittävät samoja taudinaiheuttajia ja sairauksien hoito on samanlaista puutiaislajista riippumatta.

Borrelia miyamotoi -bakteeria havaittiin erittäin harvalukuisena, vain kuudessa eri puolilta maata saadussa näytteessä. Tämä toisintokuume-borrelioiden ryhmään kuuluva taudinaiheuttaja voi aiheuttaa infektion, johon liittyy influenssan kaltainen korkeakuumeinen yleisinfektio ja keskushermoston tulehdus.

Tutkijalääkäri, dosentti Jukka Hytösen mukaan Suomesta ei ole kuitenkaan vielä diagnosoitu potilaita, joilla olisi ollut juuri tämä puutiaisvälitteinen infektiosairaus.

– Tiedetään, että puutiaiset voivat levittää monia muitakin taudinaiheuttajia, mutta kansanterveydellisesti vakavimmat puutiaisperäiset sairaudet ovat Lymen borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus eli TBE. Rokotus on olemassa vain puutiaisaivotulehdusta vastaan, joten päivittäinen punkkisyyni on edelleen ainoa tapa suojautua borrelioosilta ja tarpeen etenkin alueilla, joissa puutiaisia on runsaasti, hän sanoo.

Puutiaisaivotulehdusta aiheuttavaa TBE virusta löydettiin noin 1,5 prosentissa tutkituista puutiaisista. Pääosin löydökset olivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tunnistamilta niin sanotuilta riskialueilta.

Taudinaiheuttajien lisäksi myös tavallisen puutiaisen (Ixodes ricinus) ja Siperian puutiaisen eli taigapunkin (Ixodes persulcatus) levinneisyys julkaistiin samassa tutkimusartikkelissa kansalaisten ilmoittamien löytöpaikkojen perusteella.

– Vielä tunnistamattomasta syystä taigapunkki ei esiinny ollenkaan maan lounais- ja eteläosissa, missä tavallinen puutiainen on vakiintunut ja varsinkin rannikoilla ja saaristoissa runsaslukuinen. Pohjanlahden rannikolla ja paikoin Pirkanmaalla sekä Itä- ja Pohjois-Suomessa taigapunkki on tavallista puutiaista yleisempi. Molemmat lajit puuttuvat vielä Pohjois-Lapista, puutiaisnäytteitä lajilleen määrittänyt, puutiaisista väitöskirjaansa valmisteleva tohtorikoulutettava Maija Laaksonen toteaa.

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Emerging Microbes & Infections -julkaisusarjassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)