Verkkouutiset

PTY: Viinien myynti kaupoissa ei edellytä Alkon monopolin purkamista

Suomen alkoholilainsäädäntöä on mahdollista purkaa maltillisesti ja Alkon ulkopuolella myytävien alkoholijuomien valikoimaa laajentaa hallitusti, sanoo Päivittäistavarakauppa ry.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mietojen viinien ja vahvojen oluiden vapauttaminen myyntiin ruokakauppoihin ei automaattisesti tarkoita muiden saman vahvuisten alkoholijuomien myynnin vapauttamista.

Alkoholipoliittisessa keskustelussa erityisesti terveysjärjestöjen edustajat ovat esittäneet väitteitä, joiden mukaan viinien vapauttamisen jälkeen EU-komissio edellyttäisi muun muassa Alkon monopolin purkamista.

– Tällaisten väitteiden tueksi ei ole esitetty vakuuttavia perusteluita, eivätkä ne pidä paikkaansa. Suomessa voitaisiin siis hyvin vapauttaa miedot viinit ja esimerkiksi A-olut alkoholimonopolista vähittäiskauppojen valikoimiin. Alkoholinmyynti ruokakaupoissa olisi jatkossakin luvanvaraista, Päivittäistavarakauppa ry (PTY) toteaa tiedotteessaan.

Toteuttaisi sisämarkkinoiden ja kilpailuoikeuden periaatteita

Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta tehty asiantuntijaselvitys osoittaa, että EU-oikeuden kannalta keskeinen merkitys arvioinnissa annetaan erityisesti toisesta jäsenvaltiosta tuotavien alkoholijuomien syrjimättömän kohtelun varmistamiselle.

Mietojen viinien vähittäismyynnin vapauttaminen ei muodosta ongelmaa, sillä kotimainen tuotanto Suomessa on hyvin pientä. Toisaalta tilaviinien suoramyynti viinitiloilta on alkoholilain nojalla jo nykyisin sallittu ja komission hyväksymä menettely.

Myös kilpailuoikeuden ja relevanttien markkinoiden näkökulmasta on selvää, etteivät viinit ja viinapohjaiset juomasekoitukset kuulu samoille tuotemarkkinoille. EU-oikeudellinen arviointi ei yksioikoisesti perustu tuotteiden alkoholipitoisuuksiin. Alkon yksinoikeutta kaventavan toimenpiteen voidaan itse asiassa katsoa toteuttavan nykytilannetta paremmin EU:n sisämarkkinoiden ja kilpailuoikeuden periaatteita.

– Kauppojen valikoimien laajentaminen eurooppalaiseen suuntaan voidaan toteuttaa vastuullisesti ja asteittain. Ensimmäisessä vaiheessa voitaisiin vapauttaa vähittäiskauppaan erikoisoluiden ja muiden enintään 5,5 prosentin alkoholijuomien myynti. Pidemmällä aikavälillä myös mietojen viinien myynti tulee sallia ruokakaupoissa Suomessakin, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto korostaa.

Uudistus ei hänen mukaansa romuttaisi Alkon asemaa. A-oluen ja muiden enintään 5,5 prosentin alkoholijuomien myynnin vapauttaminen ei myöskään nostaisi merkittävästi kokonaiskulutusta, sillä se siirtäisi kulutusta väkevistä kohti miedompia vaihtoehtoja.

– Lisäksi Suomi saisi pelkästään oluen matkustajatuonnin vähenemisen kautta lisää alkoholiverotuloja noin 60 miljoonaa euroa vuosittain. Tuotteiden hankinta ja siitä syntyvät verotulot siirtyisivät kotimaahan, jossa kulutuskin tapahtuu, Päivittäistavarakauppa muistuttaa.

Niin ikään PTY toteaa, että kaupan valikoimien rajoituksia purkamalla lisätään kilpailua ja vähennetään Alkon sijoittumisesta aiheutuvaa kilpailuhaittaa päivittäistavarakaupassa. Uudistukset parantaisivat työllistämisen edellytyksiä ja tukisivat kotimaisia elinkeinoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)