Verkkouutiset

Perussuomalaiset: Jäitä hattuun oppositio – kabotaasiasiassa edetään Suomen edun mukaisesti

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kehottaa oppositiota laittamaan jäitä hattuun kabotaasiasiassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaiset huomioi, että oppositioedustajat ovat viime päivinä ottaneet ahkerasti kantaa raskasta liikennettä koskevaan kabotaasiesitykseen, ja on myös vaadittu ulkomaisen raskaan liikenteen osallistumista teidemme ylläpitoon niin kutsutulla vinjettimaksulla.

– Hyvä, että oppositio on siirtynyt hallituksen linjalle ajamaan Suomen etua, perussuomalaisten eduskuntaryhmä sanoo tiedotteessaan.

Kabotaasiesitys on parhaillaan eduskunnassa. EU on uhannut Suomea sanktioilla, jos asia ei etene.

– Me toimimme harkitusti. Suomen lakia ei muuteta ennen kuin asia on kaikilta osin selvä. Oppositio maalailee uhkakuvia ja väittää hallituksen toimivan Suomen edun vastaisesti. Suurin osa oppositiopuolueista on ollut viemässä meidät siihen järjestelmään, joka näitä kabotaasimuutoksia vaatii eli Euroopan unioniin, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Leena Meri.

Hän toteaa, että raskaan liikenteen vinjettimaksut ovat hallitusohjelmassa.

– Asia etenee hallituksessa. Kun esitys on valmis, se tuodaan eduskuntaan. Silloin oppositiollakin on mahdollisuus osoittaa tukensa hallituksen politiikalle, hän jatkaa.

Kabotaasiesitys on nyt käsiteltävänä liikenne- ja viestintävaliokunnassa.

– Se käsitellään perusteellisesti koko eduskunnan voimin. Pitää löytää paras mahdollinen ratkaisu Suomelle ja suomalaisille kuljetusyrityksille, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (ps.).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)