Lapin yliopiston työoikeuden professori Jaana Paanetoja peräsi Erik Castren instituutin järjestämässä seminaarissa Helsingin yliopistossa maanantaina työoikeudellisen asiantuntemuksen merkitystä lainvalmistelussa, lakien vaikuttavuuden parempaa selvittämistä ja lainvalmistelun vakiintuneiden pelisääntöjen noudattamista. Ilman niitä tavoiteltuja tuloksia ei saavuteta.
Emeritusprofessori Matti Mikkola puolestaan nosti esiin pääkysymyksenä esiin työntekijöiden oikeuksille asetettavat katot, jotka kansainvälisten oikeuksien näkökulmasta katsotaan sellaisiksi neuvotteluoikeuden rajoituksiksi, joihin tulee olla vankat perusteet.
Mikkola totesi, että Euroopan Ihmisoikeussopimus ja Euroopan sosiaalinen peruskirja sallivat oikeuksien rajoittamisen vain, kun se tapahtuu lailla tai työehtosopimuksella, kun siihen on pätevä syy muun muassa kansallisen turvallisuuden tai kansanterveyden tähden ja kolmanneksi, kun rajoitus on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa.
– Ne eivät sitä vastoin salli oikeuksien rajoittamista taloudellisin tai ideologisin perustein. Tämä pätee myös lakko-oikeuteen, myötätuntolakot mukaan lukien, Mikkola sanoi.
Svenska handelshögskolanin professori Niklas Bruun tarkasteli Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yhdistymis- ja sopimusvapautta koskevia sopimuksia 87 ja 98.
Hän totesi, että näiden perusteella Suomi on sitoutunut kunnioittamaan työmarkkinaosapuolten sopimusvapautta. Bruun totesi kuitenkin, että pakottavien taloudellisten tai sosiaalisten syiden vuoksi valtio voi poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa rajoittaa sopimusvapautta, kun se on välttämätöntä.
Rajoitukset ovat hänen mukaansa kuitenkin mahdollisia vain tarkasti määriteltyjen edellytysten täyttyessä. Rajoitusten tulee muun muassa olla määräaikaisia ja selkeästi kohdennettuja.
– Kun puututaan sopimusten palkkalausekkeisiin, on pidettävä huoli siitä, etteivät vaikutukset ole syrjiviä ja etteivät matalat palkat jää alle vähimmäistoimeentulon, Bruun sanoi.
Yhdessä toimimista kaikilla tasoilla
Kansainväliset sopimukset edellyttävät työmarkkinajärjestöjen osallistumista lainsäädännön valmisteluun etenkin fyysistä ja henkistä työsuojelua, koulutusta ja joukkoirtisanomisia koskevissa kysymyksissä.
Toisaalta kansainväliset sopimukset edellyttävät Suomelta yhteistoiminnan ja yhteisymmärryksen edistämistä myös työpaikoilla niin taloudellisissa, sosiaalisissa kuin sosiokulttuurisissakin kysymyksissä aina yritysten strategisia kysymyksiä myöten.
Uudenlaista sopimusmallia nyt haettaessa valtion rooli on jälleen kerran noussut poikkeuksellisen keskeiseen asemaan. Hallituksen asettuminen työmarkkinoiden neuvottelujen suuntaajaksi ja ohjaajaksi ”kattojen” avulla ei saa helposti hyväksyntää kansainvälisessä käytännössä, professorit arvioivat.
