Verkkouutiset

Poliisille miljoonien lisärahat terrorismin torjuntaan

Hallitus päätti neuvottelussaan vuoden 2015 täydentävästä talousarviosta lisätä poliisin määrärahoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Päätös osoittaa, että hallitus suhtautuu vakavasti ajankohtaisiin sisäisen turvallisuuden haasteisiin”, sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) toteaa tiedotteessaan.

Poliisi saa kaikkiaan kolmen miljoonan euron lisärahoituksen terrorismin torjuntaan.

Suojelupoliisille ehdotetaan 350 000 euron määrärahaa, jonka avulla pystytään sijoittamaan yhdyshenkilö Turkkiin tiedonhankintaa ja kansainvälistä yhteistyötä tehostamaan.

Poliisin operatiivisen suorituskyvyn nostamiseksi lisättiin ensi vuoden budjettiin 2,7 miljoonan euron määräraha. Tällä on tarkoitus tehdä tarvittavia kalusto- ja varustehankintoja terrorismin torjuntaan sekä vaativiin ja erityistilanteisiin.

Näissä tilanteissa varuste- tai kalustopuutteet saattaisivat sisäministeri Räsäsen mukaan aiheuttaa lisäuhrien syntymisen.

Räsäsen mukaan Suomesta on hakeutunut vähintään 40 tunnistettua henkilöä Syyrian konfliktiin. Osa heistä taistelee radikaali-islamistien terroristiryhmien riveissä.

”Valtaosa Suomesta Syyriaan matkustaneista on matkustanut Turkin kautta konfliktialueille”, Räsänen kertoo.

Räsäsen mukaan tarve hankinnoille nousi esiin jo kansallisessa selvityksessä, joka tehtiin Norjan Utöyan tapahtumien johdosta. Lisäksi tarve on todettu kansallisen terrorismin torjuntastrategian ja sen täytäntöönpanosuunnitelman yhteydessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)