Helsingin Sanomien tuoreen selvityksen mukaan poliisi pääsee kuuntelemaan huumerikoksesta epäiltyjen puhelinkeskusteluja sekä seuraamaan näiden teletunnistetietoja hyvinkin heppoisilla hakemuksilla. Selvityksen mukaan myös Helsingin käräjäoikeuden päätökset ovat usein huonosti perusteltuja, jolloin salaisten pakkokeinojen käyttöä on käytännössä mahdotonta selvittää jälkikäteen. Arvioiden mukaan kymmenissä hakemuksissa jää täysin epäselväksi, miksi poliisi epäilee jotakuta tiettyä henkilöä huumerikoksista.
Selvityksen aineistona käytettiin Helsingin käräjäoikeuden pakkokeinodiaaria vuosilta 2010–2013. Käsiteltyjä päätöksiä oli yhteensä 318.
Tutkitun aineiston perusteella kävi ilmi, että Helsingin huumepoliisin ja keskusrikospoliisin hakemusten välillä oli selvä ero: Helsingin poliisi perustelee hakemuksiaan erittäin niukasti siinä missä keskusrikospoliisin hakemukset sisältävät paljon yksityiskohtaista tietoa sekä perusteluita lupien hakemiselle.
Helsingin Sanomien artikkelissa todetaan, että ero hakemusten tasossa on huomattu. Pakkokeinoasioiden ylituomari Jukka Jaakkola kertoo, että tällaisissa tapauksissa tuomarit kyselevät lisätietoja istunnossa. Keskusteluja liian niukoista hakemuksista käydään hänen mukaansa ”joka kerta”, kun liian vailinnainen hakemus osuu kohdalle. Näidenkin keskustelujen kirjaamisessa on kuitenkin pahoja puutteita.
Selvitys sai alkunsa vireillä olevasta tapauksesta, jossa muutamia huumepoliiseja epäillään perusteettomien telepakkokeinojen hakemisesta ja käyttämisestä. Kyseisessä epäillyssä hankkeessa lupa saatiin Helsingin Sanomien mukaan seitsemän rivin hatarilla perusteluilla. Jukka Jaakkola toteaakin, ettei tuomarilla ole mitään mahdollisuutta tietää, milloin hakija valehtelee. Hänen mukaansa lähtökohta on se, että kun poliisi esittää jotain virkavastuulla, se pitää paikkansa.
