Verkkouutiset

Näin Imatran ampumavälikohtaus eteni – Poliisi IS:lle: Epäilty ei yrittänyt paeta

Poliisin mukaan Imatran ampuja valitsi uhrinsa ilmeisesti sattumanvaraisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille, että Imatralla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kolme naista surmannut ampuja valikoi uhrinsa ilmeisesti sattumanvaraisesti.

Ampumavälikohtaus tapahtui ravintola Vuoksenvahdin edustalla Imatran keskustassa puolen yön aikaan.

Tielisen mukaan lähellä oli poliisipartio ja tilanteeseen reagoitiin nopeasti.

– Kun partio ajoi paikalle, siinä oli enemmänkin ihmisiä, jotka viittoivat poliisille. Alkuun oli vaikea hahmottaa, mitä oli tapahtunut. Ihmiset olivat peloissaan, hän selvittää.

Ampujaksi epäillään 23-vuotiasta imatralaista miestä. Ase oli kiväärityyppinen ja kaikki uhrit saivat osumia päähän ja keskivartaloon. Haavoittuneita ei ollut.

Epäilty on otettu kiinni ja myös ase on poliisin hallussa. Saku Tielisen mukaan epäilty ei tehnyt vastarintaa ja totteli poliisin ohjeita. Hän ei myöskään yrittänyt paeta paikalta.

Tielisen mukaan epäillyllä on taustallaan väkivaltarikoksia.

Imatralle on avattu väliaikainen kriisitukipiste tapahtuneen vuoksi. Kriisitukipisteen kerrotaan olevan avoinna ainakin sunnuntai-iltaan kello seitsemään asti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)