Verkkouutiset

Pohjoismainen puolustusmateriaalisopimus voimaan

Valtiosopimus pohjoismaisesta puolustusmateriaaliyhteistyöstä tuli voimaan torstaina. Sopimusosapuolet ovat Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kyseessä on vuonna 2001 solmitun pohjoismaisen puolustusmateriaalialan valtiosopimuksen uudistaminen ja toimeenpano vuonna 2009 alkaneen Nordefco-yhteistyön puitteissa.

– Kun Pohjoismaat toimivat yhdessä, ne voivat vahvistaa oman alueensa turvallisuutta ja myös lisätä vaikutusvaltaansa kansainvälisissä turvallisuuden edistämiseen liittyvissä kysymyksissä, puolustusministeriö toteaa.

Käytännössä puolustusmateriaalisopimus tarkoittaa esimerkiksi yhteistä tuotekehittelyä ja yhteishankintoja, joilla voidaan välttää ylimääräisiä kustannuksia ja hankintojen päällekkäisyyksiä.

Sopimusjärjestelyn tarkoituksena on luoda poliittiset ja oikeudelliset puitteet puolustusmateriaaliyhteistyön laajentamiselle ja syventämiselle. Sopimusta voidaan soveltaa sekä normaalioloissa että mahdollisten kriisien aikana. Tavoitteena on kehittää pohjoismaisten puolustus- ja turvallisuusalan teollisuuden ja viranomaisten yhteistyötä.

Sopimusjärjestelyä voidaan soveltaa myös kahdenväliseen yhteistyöhön Ruotsin, Tanskan ja Norjan kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)