Verkkouutiset

Pikkulasten leikkaukset ja nukutukset eivät juurikaan näy koulutuloksissa

Pienten lasten nukutukset leikkausten yhteydessä saattavat vaikuttaa koulumenestykseen, mutta vaikutus on hyvin pieni, ruotsalaistutkimus osoittaa. Todennäköisesti haitta on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännössä merkitystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsalaiset selvittivät asiaa tutkimalla kaikkien vuosina 1973–1993 syntyneiden ruotsalaisten rekisteritietoja. Runsaan kahden miljoonan lapsen joukosta 34 000 oli ollut leikkauksessa ja nukutuksessa alle neljävuotiaana.

Tulosten perusteella alle neljävuotiaana leikkaukseen ja nukutukseen joutuneiden kouluarvosanat olivat 16-vuotiaana 0,4 prosenttia ja älykkyysosamäärä 18-vuotiaana hieman alle prosentin heikompia kuin ikätovereiden, joita ei ollut leikattu tai nukutettu. Tulokset olivat samat silloinkin, kun lapsi oli tarvinnut useita leikkauksia.

Vaikka tutkimuksessa leikkausten, nukutuksen ja koulumenestyksen väliltä löytyi yhteys, vaikutus on tutkijoiden mukaan hyvin pieni. Käytännössä samanlaisia eroja havaitaan verrattaessa tammi- ja joulukuussa syntyneitä tai samanikäisiä tyttöjä ja poikia.

Huoli nukutusaineiden haitoista kumpuaa eläinkokeista, joissa ne ovat aiheuttaneet monenlaisia keskushermoston ongelmia.

Lapsia koskevat tutkimustulokset ovat vähäisempiä, mutta joidenkin havaintojen perusteella varsinkin toistuvat leikkaukset ja nukutukset alle kaksivuotiaana saattavat lisätä oppimisvaikeuksia myöhemmin elämässä. Nyt julkaistut tulokset kuitenkin viittaavat mahdollisten vaikutusten olevan käytännössä hyvin vähäisiä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics -lehdessä ja siitä kertoi Uutispalvelu Duodecim.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)