Verkkouutiset

Kotihoitoa arvostellaan riittämättömäksi – ”kotonaan asuu heitteille jätettyjä vanhuksia”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen mukaan kotihoitopainotteiseen lakiin siirryttäessä säästyneitä rahoja olisi tullut käyttää kotihoidon kehittämiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo vanhusten kotihoidon olevan riittämätöntä. Pekonen kirjoittaa Kansan Uutisten Näkökulmassa, että eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen aloittaman valtakunnallisen selvityksen valmistuttua tulee vanhusten kotihoidon puutteet korjata.

– Lukuisissa uutisissa ja yleisönosastokirjoituksissa on viime viikkoina tuotu esiin vanhusten kotihoidon riittämätön taso. Miltei päivittäin saamme lukea ja kuulla kauhutarinoita paitsi kaatuneista ja kotoaan kadonneista, myös kotiinsa ilman ruokaa, juomaa ja lääkkeitään unohdetuista vanhuksista. Tulevaisuudessa tilanne vain pahenee muistisairauksien lisääntyessä, Pekonen kirjoittaa.

Pekonen viittaa Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin teettämään selvitykseen, jonka mukaan vanhusten kotihoito on pahenevassa kriisissä.

– Hoidon laadusta oli huolissaan tyrmistyttävät 95 prosenttia kyselyyn vastanneista henkilöstön edustajista. Työn rasittavuus oli vastaajien mukaan lisääntynyt ja jopa kaksi kolmasosaa harkitsi alan vaihtoa, hän toteaa.

Pekonen kirjoittaa, että vanhuspalvelulaissa painotetaan sitä, että vanhus voi asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Hänen mukaansa lakia säädettäessä kotihoidon resursseja oli tarkoitus lisätä, mutta tarkoitus ei toteutunut. Pekosen mielestä kotihoitopainotteisuuteen siirryttäessä säästyneitä rahoja olisi tullut käyttää kotihoidon kehittämiseen.

Pekonen toteaa kirjoituksessaan, että käytännössä kotihoidon palveluissa on tulkinnanvaraa ja laadunvalvonta riittämätöntä.

– Palveluiden määrä ja laatu vaihtelevat alueittain. Henkilökunnan nopea vaihtuvuus vaikuttaa asiakkaan kokemuksiin hoidosta ja yhteydenpitoon omaisten ja hoitohenkilökunnan välillä, hän täsmentää.

Pekosen mukaan suurin ongelma näyttää olevan se, ettei huonokuntoisille vanhuksille saada laitoshoitopaikkoja tarpeeksi nopeasti. Tähän liittyy muun muassa liian hidas ja kankea vanhuksen kunnon kartoittaminen.

– Kotonaan asuu vanhuksia, joiden kohdalla puhutaan jopa heitteillejätöstä. Tähän tulisi reagoida nopeasti. Kysymys on vanhustemme perus- ja ihmisoikeuksista. Niitä ei voida polkea rahapulan varjolla, Pekonen kirjoittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)