Verkkouutiset

Lupa- ja valitusprosesseja sujuvoitetaan palvelulupauksella

Lupa- ja valitusprosesseja pohtinut toimintatapojen ministerityöryhmä on vahvistanut asiaa koskevan palvelulupauksen. Sillä tavoitellaan viranomaistoiminnan asiakaslähtöisyyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan palvelulupaus koskee kaikkia hallinnonaloja.

– Palvelulupaus on merkittävä askel kohti nykyistä sujuvampaa viranomaisasiointia. On tärkeää, että kaiken toimintamme lähtökohtana ovat asiakkaiden tarpeet ja mahdollisimman hyvä palvelu. Lainsäädännön purkamisen ja perkaamisen lisäksi olennaista on lupa- ja valitusprosessien sujuvoittaminen ja tähän palvelulupaus tuo konkretiaa, sanoo Berner.

Palvelulupauksessa todetaan, että hallinnon eri palvelujen toteuttamisessa otetaan huomioon asiakkaan oikeudet, edut ja velvollisuudet. Viranomaisten pitää kiinnittää huomiota hyvän hallinnon vaatimuksiin ja niiden noudattamisen tärkeyteen sekä sujuviin viranomaismenettelyihin ja asiakaslähtöisyyteen.

Palvelut on järjestettävä siten, että asiointi on helppoa ja joutuisaa ja palvelun laatu asianmukaista ja yhdenvertaista. Viranomaispalveluja koskee jatkuvan kehittämisen periaate, jota tukee palvelujen sähköistäminen. Palvelulaadussa tähdätään mahdollisimman korkeaan tasoon.

Hallitus luo edellytyksiä tuomioistuimille käsitellä valitusasiat vastaisuudessakin ilman aiheetonta viivästystä.

Palvelulupausta toimeenpannaan kaikilla hallinnonaloilla. Se otetaan huomioon lupaprosessien lainsäädäntöhankkeissa, alemman asteisia normeja ja ohjeita kehitettäessä sekä strategisessa ohjauksessa ja tulosohjauksessa.

Palvelulupauksen toimeenpano tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kehitetään ja toteutetaan yhden luukun periaatteen edellyttämiä toimia. Tavoitteena on, että samaa tietoa kysytään kansalaisilta ja yrityksiltä vain kerran. Myös päätöksen perusteluja ja niiden ymmärrettävyyttä kehitetään.

Ministerityöryhmän esityksen mukaisesti käynnistetään selvitys, jossa arvioidaan mahdollisuudet asettaa lupaprosesseihin lakisääteisiä käsittelyaikoja.

Ministerityöryhmä seuraa säännöllisesti palvelulupauksen toteutumista. Hallinnonalakohtaiset arviot lupaprosesseihin liittyvien palvelulupausten käytännön toteutumisesta tehdään puolivuosittain.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)