Verkkouutiset

”Suomi ei kestä vapaamatkustajia” – ay-johtaja usuttaa nuoria miehiä töihin

STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan (sd.) mukaan mielikuva löysäilemistä tukevasta ay-liikkeestä on väärä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkansaajakeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (sd.) patistelee päättäjiä yhteisen pöydän ääreen. Hänen mukaansa Suomen on tehtävä rakenneuudistuksia, jotka tukevat työnteon kannattavuutta suhteessa joutenoloon. Syyllisten etsiminen on lopettava ja löydettävä uusi tie ylös.

– Suomi ei kestä vapaamatkustajia. Työn pitää olla aina kannattavaa, Palola sanoi Suomen Yrittäjien järjestämässä keskustelutilaisuudessa Porin Suomi Areenassa.

Palola ei lähtenyt yksilöimään uudistusten sisältöä, mutta hän painotti rakenneuudistusten tarpeita, joita ei ole tehty Nokian luoman kasvuilluusion takia.

– Olemme rakenteellisessa kriisissä, Palola sanoi.

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko heitti pallon takaisin Palolalle toteamalla, että toivottavasti työmarkkinajärjestöjen pitkään neuvotellusta eläkeratkaisusta tulisi tuloksia aikaan. Palola huomautti, ettei eläkeratkaisu auta työn tuottavuuteen ja yritysten hintakilpailukykyongelmiin. Palola piti eläkeratkaisua muutenkin lähinnä viilauksensa eikä suurena uudistuksena.

– Jos se olisi vain pieni uudistus, niin ei kai sitä näin pitkään olisi neuvoteltu, Saarikko kummeksui.

Palola halusi oikoa käsityksiä, että ay-liike jotenkin puolustaisi ”velttoilua”.

– Tämä on virheellinen käsitys. Pohjalainen äitinikin sanoi, ettei siitä synny mitään hyvää, jos nuoret miehet ovat jouten, Palola heitti saaden yleisöltä aplodit.

Euroon ilman uudistuksia

Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna arvioi yhdeksi perimmäiseksi kilpailukykyongelmaksi sen, ettei Suomi tehnyt rakenteille mitään liittyessään yhteisvaluuttaan. Yhteisvaluuttaan siirtyminen vei Suomelta devalvaation mahdollisuuden, joten kilpailukykyä pitää parantaa tuottavuuden ja kustannuskurin kautta. Simolinna arvioi, että aikanaan elettiin Nokia-kasvun huumassa, minkä vuoksi rakenteisiin ei ollut tarpeen puuttua.

Simolinna parantaisi yritysten työllistämismahdollisuuksia ottamalla käyttöön Viron yhteisöveromallin, jossa yritys maksaisi voitosta veroa vain silloin, kun ylijäämä siirretään yrityksestä ulos. Tämä vähentäisi Simolinnan mukaan verosuunnittelua ja loisi kasvua pitkällä tähtäimellä.

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju helpottaisi työllistämistä alentamalla työntekijästä maksettavia sivukuluja radikaalisti sekä suosimalla osa-aikatyötä. Hän huomautti, että Ruotsin parempi työllisyysaste johtuu osa-aikatyön suuremmasta määrästä. Kangasharju arvioi, että osa-aikatyön esteiden purkaminen toisi jopa 200 000–300 000 uutta työpaikkaa.

Palola oli valmis harkitsemaan ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen tukia, samoin kuin Saarikko. Simolinnan mukaan tukien sijaan pitää tavoitella matalaa veroastetta ja laajaa veropohjaa.

Montako kertaa parturiin?

Paneelin toinen juontaja, Sitran johtaja Timo Lindholm osoitti mielenkiintoisella esimerkillä, että palvelutyöpaikkojen lisääntymisessä on kustannuseste: vielä vuonna 1975 keskimääräisellä nettopalkalla sai käydä miesten tukanleikkuussa 160 kertaa, kun tänä päivänä palkka riittää vain 60 leikkaukseen.

– Ostovoima palveluissa on romahtanut, Lindholm kuvasi.

Simolinnan mukaan yrittäjiltä tulee viestiä, että arvonlisävero on korkea. Hänen mukaansa sen tasoa voitaisiin laskea, jos alv:n piiriin otettaisiin mukaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pankit.

Kangasharjun mukaan arvonlisävero on taas ”vähiten haitallisimpien verojen joukossa”, ja näin ollen alennus pitäisi kohdistaa muihin veroihin kuten esimerkiksi yhteisöveroon, jota Ruotsi on alentamassa Suomea alemmas.

Saarikon mukaan yhteisöveroon ei tule tehdä muutoksia, koska hallitus on sitä vastikään alentanut. Palolakin varoisi poukkoilevaa veropolitiikkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)