Verkkouutiset

Päivystysuudistus kokoaa palveluja yhteen

Hallitus esittää, että terveydenhuollon ja sosiaalihuollon päivystysjärjestelmää uudistetaan. Erikoissairaanhoitoa on tarkoitus koota suurempiin yksiköihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiettyjä tutkimuksia, toimenpiteitä ja hoitoja koottaisiin valtakunnallisesti ja alueellisesti. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa palvelujen yhdenvertainen saatavuus, riittävä osaaminen hoitavassa yksikössä ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä hillitä kustannusten kasvua.

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön mukaan tavoitteena on, että ihmiset pääsevät nykyistä helpommin kiireelliseen hoitoon.

Uudistuksen toimeenpano on osa sosiaali- ja terveydenhuollon ja maakuntauudistusta. Se on tarkoitus toteuttaa asteittain vuosina 2017-2019.

Laajin erikoisalapäivystys järjestettäisiin 12 ympärivuorokautisen laajan yhteispäivystyksen yksikössä, joista viisi on myös kaikkein vaativinta hoitoa antavia yliopistollisia sairaaloita. Ympärivuorokautisen laajan päivystyksen yksikössä olisi vähintään noin kymmenen lääketieteen erikoisalan päivystys ja sosiaalipäivystys. Ministeriön mukaan menettelyllä turvataan monialainen osaaminen ja valmius erityistilanteiden hoitamiseen.

Muut keskussairaalat jatkaisivat perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystystä, johon lisättäisiin sosiaalipäivystystä. Niissä jatkuisi tavallisimmin tarvittavien lääketieteen erikoisalojen ympärivuorokautinen päivystys.

Kunkin viidestä erityisvastuualueesta pitää sopia keskussairaaloidensa yksityiskohtaisesta työnjaosta. Tässä otettaisiin huomioon palvelujen saavutettavuus, päivystyspisteiden väliset etäisyydet sekä väestön kielellisten oikeuksien toteuttaminen. Kaikissa päivystystä toteuttavissa yksiköissä tulee olla riittävät voimavarat ja osaaminen.

Lähipalveluna terveyskeskuksessa toteutettavaa kiireellistä vastaanottotoimintaa aiotaan vahvistaa. Kiireellisiä vastaanottopalveluja saisi ehdotuksen mukaan lähipalveluna esimerkiksi omasta terveyskeskuksesta myös iltaisin ja viikonloppuisin.

Sosiaalipäivystystä olisi järjestettävä sekä laajan ympärivuorokautisen terveydenhuollon päivystysyksikön yhteydessä että erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon suppeamman yhteispäivystyksen yhteydessä. Samalla velvollisuutta järjestää psykososiaalista tukea vahvistettaisiin. Mielenterveys- ja päihdetyön päivystystä toteutettaisiin sekä sosiaali- että terveydenhuollon päivystyksen yhteydessä.

Sekä kiireettömän että kiireellisen hoidon yhteydessä pitäisi arvioida ilmeinen sosiaalihuollon tarve.

– Tavoitteena on, että sosiaalihuoltoon ohjaaminen ja yhteyden ottaminen tulisi säännönmukaiseksi osaksi terveydenhuollon työtä. Sääntelyn avulla myös ehkäistäisiin sellaisen avuntarpeen kasautumista päivystystyöhön, mikä olisi mahdollista toteuttaa virka-aikaan, sosiaali- ja terveysministeriö toteaa.

Erityisen vaativia sosiaalipalveluja voitaisiin esityksen mukaan koota yhteen valtakunnallisesti tai alueellisesti järjestettäviksi terveyspalvelujen tai muiden palvelujen yhteydessä. Ehdotuksen mukaan kunnille jäisi erilaisia vaihtoehtoisia tapoja kehittää sosiaalipäivystystyötä alueellisten tarpeiden ja olemassa olevien hyvien toimintamallien ja kuntayhteistyön pohjalta.

Esityksen mukaan ensihoitopalvelun sisältöä ja erityisvastuualueen ensihoitokeskuksen tehtäviä täsmennetään. Ensihoitopalvelun, ensihoitokeskuksen ja alueen sosiaalipäivystyksen välistä yhteistyötä vahvistetaan ja alueellista ohjeistusta yhdenmukaistetaan.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina. Lakien on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa. Siirtymäajaksi lain nojalla annettavien asetusten toimeenpanolle on suunniteltu 1-3 vuotta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)