Verkkouutiset

Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan

Hallitus aikoo rajata lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Subjektiivinen päivähoito-oikeus rajataan puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Vastaava rajaus tehdään myös yksityisen hoidon tukeen.

Lakiesitykset päivähoidon rajaamisesta ovat jo valmiina, sillä edellisen hallituksen oli tarkoitus kiintiöidä kotihoidontuki ja rajata samalla subjektiivista päivähoito-oikeutta. Niin sanottu perhepaketti jätettiin kuitenkin antamatta, kun SDP asettui vastustamaan päivähoidon rajausta.

Uusi hallitus ei aio esittää muutoksia kotihoidontukeen. Keskusta ja perussuomalaiset vastustivat kotihoidontuen jakamista viime vaalikaudella.

Hallitusohjelman liitteessä lukee, että esitykset subjektiivisen päivähoidon rajaamisesta voitaisiin antaa pikaisellakin aikataululla. Lait voisivat tulla voimaan 1.1.2016. Esityksellä tavoitellaan vuosittain 24 miljoonan euron säästöjä julkiseen talouteen.

Toisessa vaiheessa hallitus aikoo rajata subjektiivista päivähoitoa lisää siten, että hoito-oikeus olisi puolipäiväinen myös silloin, kun toinen vanhemmista olisi työttömänä. Rajaus ei kuitenkaan olisi ehdoton, vaan perustuisi esimerkiksi työttömyyden kestoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)