Verkkouutiset

Petteri Orpo MT:lle: Kuntien taloustilanne valoisampi kuin aikoihin

Sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtyminen maakuntien vastuulle tekee kuntien omista talousnäkymistä nykyistä ennustettavampia, valtiovarainministeri arvioi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että kuntien määrä on nykyisellään sopiva.

– Nyt minusta määrä on ihan hyvä, koska olemme tekemässä isoa uudistusta, jossa kunnilta siirtyy raskas vaikea tehtävä eli sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen maakunnille. Siksi nyt ei ole oikea hetki miettiä kuntien määrää. Nyt tehdään tämä suuri uudistus, ja sen jälkeen kunnat lähtevät hakemaan sitä omaa paikkaansa ja ehkä kokoaankin sitten rauhassa, Orpo sanoo.

Ministerin mielestä sote- ja maakuntauudistus ovat kulkemassa oikeaan suuntaan.

– Tämähän on äärimmäisen vaikea uudistus. Haluamme turvata suomalaisten hyvät ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut joka puolella maata, joten meidän on tehtävä tämä uudistus. Olen tyytyväinen, että hallituspuolueiden kesken meillä on hyvin päättäväinen ja yhteinen tahto viedä tämä uudistus läpi.

Orpo toivoo, että tulevalla kuntavaalikaudella veronkiristyksiä kuntaveroon ei tehtäisi.

– Se tekisi hallaa työllisyydelle, kotitalouksien ostovoimalle ja talouskasvulle. Nyt kun sote-palvelut siirtyvät maakunnille, kunnilla on paljon ennustettavampi oma talouden kokonaisuus. Siihen voi hyvällä elinkeinopolitiikalla vaikuttaa niin, että verotulokertymät saadaan kunnassa kasvamaan. Näen kuntien taloustilanteen valoisampana kuin aikoihin, ministeri sanoo.

Sen sijaan Orpoa huolettaa politiikan vähäinen kiinnostavuus kansalaisten keskuudessa. Myönteistä uskoa demokratiaan voisi hänen mukaansa hakea esimerkiksi biotalouden yrittäjyyden noususta, kotimaisen energiatuotannon kasvusta ja matkailun piristymisestä.

– Joku päättää aina. Siksi kannattaa lähteä ehdollekin. Ja ainakin siksi kannattaa äänestää, Orpo sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)