Verkkouutiset

Lakiesitys: Rinnakkaistutkintoon ei enää opintotukea

Hallituksen esityksen mukaan opiskelijalla ei olisi vastaisuudessa oikeutta opintotukeen usean samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunta sai torstaina hallituksen esityksen opintotukilain ja koulumatkatukea koskevan lain muuttamisesta.

Esityksen mukaan opiskelijalla ei olisi oikeutta opintotukeen usean samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseksi. Tukea myönnettäisiin korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen vain jatkotutkinnon suorittamiseen, erikoistumis- tai täydennyskoulutukseen tai ammatillisen kelpoisuuden tai virkakelpoisuuden saavuttamiseksi.

Rajaus ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 2016 elokuussa. Esitys perustuu hallituksen keväällä tekemään kehyspäätökseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan muutoksella halutaan nopeuttaa opiskelijoiden työmarkkinoille siirtymistä ja parantaa opiskelupaikkojen kohdentumista sekä vähentää valtion menoja.

Muutoksia ehdotetaan myös opintotukeen ulkomailla harjoitettavia opintoja varten. Jatkossa tukioikeuteen riittäisi, että opiskelijalla on elinolosuhteisiin liittyviä kiinteitä siteitä Suomeen. Muutoksen tavoitteena on ministeriön mukaan edistää opiskelijaliikkuvuutta, poistaa nykyisen säännöksen tulkinnallisia ongelmia sekä EU-oikeudellisia epäkohtia.

Lisäksi koulumatkatukilakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tukea maksettaisiin viranomaisten yhteisen lippu- ja maksujärjestelmän kautta liikenteen järjestäjille ministeriön taksa-asetuksen perusteella.

Vastaavaa taksaa sovelletaan nykyisin korvattaessa koulumatkakustannuksia koulutuksen järjestäjille ja opiskelijoille, jotka kulkevat omalla autolla. Tuen myöntämisperusteena olisi edelleen se, että koulumatka on yli 10 kilometriä.

Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan pääsääntöisesti jo ensi vuoden elokuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)