Verkkouutiset

Olutliiton puheenjohtaja ihmettelee keskiolutlinjausta – ”voi pyhä yksinkertaisuus”

Olutliiton puheenjohtaja Heikki Kähkönen ihmettelee kristillisdemokraattien linjauksia keskioluesta ja pienpanimojen ulosmyyntioikeudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Kristillisdemokraattien logiikkaa alkoholiasioissa on mahdotonta ymmärtää. Peter Östmanin mielestä keskioluen myynti pitäisi siirtää Alkoon. Samaan hengenvetoon hän olisi valmis sallimaan pienpanimoille ulosmyynnin suoraan valmistuspaikalta”, Heikki Kähkönen kirjoittaa Facebookissa.

Kähkönen on jakanut päivityksessään Verkkouutisten eduskuntaryhmien puheenjohtajille tekemän kyselyn.

Siinä kristillisdemokraattien ryhmäjohtaja Peter Östman yhtäältä puoltaa pienpanimoiden ulosmyyntioikeutta ja toisaalta vaatii keskioluita pois ruokakaupoista ja yksin Alkon myyntiin.

”Kun oluen saatavuus vähenisi, kulutus pienenisi ja kansanterveydelliset haitat vähenisivät. Myös alkoholista johtuvat sairaudet vähenisivät, samoin poissaolot työstä”, Östman totesi.

Hän perusteli kantaansa muutama vuosi sitten julkaistulla tutkimuksella, jonka mukaan ruokakaupassa myytävän oluen laimentaminen ja keskioluen siirtäminen Alkoon vähentäisi alkoholin kulutusta yhdeksän prosenttia ja säästäisi 350 ihmishenkeä vuodessa.

Pienpanimoiden osalta Östman kuitenkin oli sitä mieltä, että ulosmyynti tulisi sallia niiden kilpailuedellytysten parantamiseksi.

Kähkönen pitää Östmanin kannanottoja ristiriitaisina.

”Toisin sanoen pienpanimot saisivat myydä ulos enintään 3,5-prosenttisia oluita. Voi pyhä yksinkertaisuus! Yksikään pienpanimo Suomessa ei edes valmista sellaista olutta, kun se ei mene kaupaksi. Tosin yksi käsityöpanimo on kertonut valmistavansa alkoholitonta olutta, jota saa toki myydä asiakkaalle niin panimoista kuin kapakoistakin jo muutenkin, kun se on pelkkää ohra-humalalimsaa”, Kähkönen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)