Verkkouutiset

”Noloa” – Anna Kontula suutahti eduskunnassa Neuvostoliitto-vertauksesta

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan oppositio sanoo hallitusta vuoroin markkinamyönteiseksi ja -kielteiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan verokeskustelussa kokoomuksen Antti Häkkänen puhui tuloeroista.

– Täytyy ihan ensimmäisenä kommentoida tätä vasemmiston puolelta tullutta esitystä siitä, ovatko kaikki tuloerot täysin tuomittavia. Ei voida sellaista mallia tehdä, että kaikki…, Antti Häkkänen aloitti.

Vasemmistoliiton Anna Kontula keskeytti hänet välihuudolla ”eihän kukaan ole semmoisesta puhunut!”.

– Niin, mutta tästä saa sen käsityksen, että jos joku tienaa enemmän, siitä syntyy merkittäviä taloudellisia ongelmia. Suomessa on pienet tuloerot. Tuloerojen tasaamiseen pitää kiinnittää huomiota, mutta samaan aikaan täytyy muistaa se, että me emme voi ryhtyä mihinkään tämmöiseen Neuvostoliiton malliin, jossa ryhdytään tasaamaan kaikkia tuloja tai riskinotosta estämään esimerkiksi jonkun yrittäjän saamia voittoja, Antti Häkkänen jatkoi.

Hänen mukaansa vihreiden esittämä kysymys hallituksen markkinamyönteisyydestä ”on melkein yhtä hassu ajatus kuin joku demareitten velkapiirakka”.

– Katsokaa nyt itseänne. Oppositio on haukkunut markkinamekanismin hyödyntämisestä tätä hallitusta historiallisen markkinamyönteiseksi, ja sen jälkeen tullaan sanomaan, ettei muka olla markkinamyönteisiä. Miettikää vihreissäkin vähän uudestaan tuo slogan.

Anna Kontula palasi asiaan.

– Edustaja Häkkänen, minä puhun porvarillisen taloustieteen tuoreista tuloksista. Osoitan lähteet, joista ne ovat kaikkien tarkastettavissa. Te vastaatte puhumalla Neuvostoliitosta ja siitä, kuinka tämä linja johtaisi neuvostoliittolaisiin ratkaisuihin. Minun mielestäni tämä on enemmänkin noloa kuin kunnollinen osoitus siitä taloustieteen osaamisesta, jolla kokoomus noin yleensä on halunnut profiloitua, Anna Kontula sanoi.

Häkkänen vastasi, että ”nyt taisi mennä vähän liioittelun puolelle myös siellä puolella”.

– Kritisoin silloin aikaisemmin sitä teidän puhettanne, edustaja Kontula, siitä, että annoitte ymmärtää, että jos on vähänkään tuloeroja, tämä on taloudelle totaalisen haitallista.

– En!, Kontula huusi väliin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)