Hjallis Harkimo: Harvoin kuulee, miten tuponeuvotteluilla autettaisiin pienyrittäjää

Vatulointi jatkuu edelleen, kokoomuksen kansanedustaja toteaa.

  • LKS 20151110 Hjallis Harkimo MTV:n kanavien kevään ohjelmiston lehdistötilaisuudessa Helsingissä 10. marraskuuta 2015. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

    Hjallis Harkimo.

    ()

Yrittäjä ja kansanedustaja Hjallis Harkimo kirjoittaa Iltalehden kolumnissaan mantrasta, jonka mukaan Suomi tarvitsee lisää kilpailukykyä.

– Paljon on vatuloitu yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi ja työttömyyden parantamiseksi. Erilaisia vaihtoehtoja perustellaan työntekijän turvalla, leikkausten tuomilla säästöillä sekä julkisen ja yksityisen sektorin tasavertaisuudella. Harvoin kuulee lausuntoja siitä, miten työmarkkinaneuvotteluilla voitaisiin helpottaa pienyrittäjän arkea, Hjallis Harkimo toteaa.

Hänen mukaansa ei ole ihme, että yrittäjien keskuudessa on kyselty, ajaako kukaan heidän etuaan.

– Vatulointi jatkuu edelleen. Pienyrittäjän kannalta hallituksen kaavailemista työlain uudistuksista merkittävin on kirjaus paikallisesta sopimisesta - mahdollisuudesta määritellä työajat, lomat, sekä palkat työnantajan ja työntekijän kesken.

Harkimo muistuttaa suomalaisista yrityksistä olevan 98,9 prosenttia alle 50 hengen yrityksiä ja suurin osa alle 10 hengen mikroyrityksiä.

– Työnantajamaksut, verot, vanhanaikaiset säädökset ja ylenpalttinen paperisota kuitenkin hankaloittavat yrittäjäksi ryhtymistä ja työntekijöiden palkkaamista.

Hänen mukaansa hallitus on suurten ratkaisujen edessä, sillä onnistuessaan hallitusohjelmaan kirjattu paikallinen sopiminen pelastaisi monta työpaikkaa ja loisi useita uusia yrityksiä.

– Nyt kun työmarkkinasopu on syntymässä palkansaajapuolen toivomalla tavalla, järjestöt vihdoin kiittelevät hallitusta. Kompromississa vain on vaarana se, että periaatteessa hyvä ajatus vesittyy ja käytännössä jäljelle jää vain laiha lohtu.

– Yrittäjyydessä on loppukädessä kyse omien unelmiensa toteuttamisesta ja oman leipänsä tienaamisesta. Yrittäjä on työnantaja, joka luo hyvinvointia työntekijöilleen ja tulonsiirtojen kautta koko valtiolle.

Harkimo haluaisi purkaa yrittämisen esteitä aktiivisesti.– Todellisen työpaikkakohtaisen sopimisen mahdollistaminen olisi palkanmaksajien ja palkansaajien kannalta tärkein rakenneuudistus, joka kohentaisi työllisyyttä ja yrittäjien elämänlaatua. Suomen kilpailukyky kasvaa yrittäjyyden kautta. Pienyrittäjä on tärkeä ja tärkeistä asioista tulee pitää erityistä huolta, Harkimo kirjoittaa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.