Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että omaisuusrikokset lähes viisinkertaistuivat aiemmasta tasostaan, mutta henkirikoksista ja pahoinpitelyistä annettiin jopa vähemmän tuomioita kuin ennen nälkävuosia.
Rangaistusjärjestelmään nälkävuodet vaikuttivat siten, että ruumiinrangaistusten eli käytännössä raipparangaistusten käyttö myös nelinkertaistui, vaikka ne oli jo aiemmin sovittu lopetettavaksi kokonaan.
Tutkimuksen aineistona käytettiin vastikään prokuraattorin kertomuksista kerättyä 1800-luvun oikeustilastoa.
Nälkävuodet katkaisivat positiivisen kehityksen
Vuodesta 1842 alkava oikeustilasto osoittaa, että vaikka kaupunkilaisten lievät rikokset yleistyivät vauhdilla, törkeistä rikoksista annetut tuomiot vähenivät tasaisesti 1840-luvulta alkaen.
– Nälkävuodet katkaisivat suotuisan rikollisuuskehityksen, ja vakavan rikollisuuden taso asettui korkeammalle tasolle kuin ennen nälkävuosia, tutkimuksen tehnyt tohtorikoulutettava Miikka Vuorela kertoo.
Vuosisadan aikana tapahtui myös selkeä muutos moraalinvastaisina pidettyjen tekojen kontrolloinnissa.
– Monet aiemmin suurilukuiset rikokset, kuten kiroaminen, sapatin rikkominen ja salavuoteus eli avioliiton ulkopuolinen yhdyntä katosivat tuomioistuinten asialistoilta, Vuorela sanoo.
Elinolojen kurjistuminen johti rikoksiin
Nälkävuosien aiheuttama omaisuusrikosten kasvu liittyy kansan elinolojen kurjistumiseen: maaton ja työtön kansa varasti nälkäänsä. Sitä vastoin tilastoitu väkivalta väheni.
– Todennäköisimmin väkivalta ei todellisuudessa vähentynyt, vaan se ei yksinkertaisesti päätynyt tuomioistuinten käsiteltäväksi, Vuorela kertoo.
Hänen mukaansa nälkävuodet vaikuttivat väkivaltaan kahdella tavalla. Se tarjosi tilaisuuksia ryhtyä väkivaltarikokseen, kuten lapsensurmaan tavanomaista pienemmällä kiinnijäämisriskillä, koska virallinen ja epävirallinen kontrolli olivat heikkoa.
Toisaalta nälkä ja puute johtivat siihen, että hengen ja terveyden merkitys suhteessa muihin arvoihin väheni, jolloin myös väkivallan merkitys rikoksena pienentyi suhteessa esimerkiksi varkauksiin.
– Seurauksena saattoi olla, että väkivallasta ilmoittamisen kynnys kasvoi ja viranomaisten halukkuus tutkia väkivaltaisia tekoja vähentyi, Vuorela toteaa.
Tutkimus julkaistaan keväällä COLLeGIUM-sarjan julkaisussa ”The Enormous Failure of Nature”: Famine and Society in Nineteenth Century Europe.
