Verkkouutiset

Vanhan pientalon energiatodistus maksaa noin 360 euroa

Pientalojen energiatodistusten hinnoissa ei ole Motivan mukaan tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten vuoden 2014.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Motivan keväällä tekemän kyselyn perusteella uudispientalon energiatodistuksen hinta on lievästi noussut. Hinta on keskimäärin noin 270 euroa, kun se vuonna 2014 oli noin 150–200 euroa.

Sen sijaan jo olemassa olevan pientalon energiatodistuksen saa noin 360 eurolla, kuten vuonna 2014.

Uudisrivitalon energiatodistus maksaa keskimäärin noin 400 euroa. Olemassa olevan rivitalon energiatodistus on keskimäärin noin 500 euroa.

Uudiskerrostalojen energiatodistus maksaa keskimäärin noin 850 euroa. Olemassa olevan kerrostalon energiatodistus on keskimäärin 670 euroa.

Motivan ympäristöministeriön toimeksiannosta tekemä kysely toteutettiin huhtikuussa, ja siihen vastasi 74 energiatodistuksen laatijaa

Kohteen havainnointiin käytetään kyselyn mukaan pientaloissa ja rivitaloissa selvästi alle kaksi tuntia aikaa. Pientaloissa ja rivitaloissa pidempi havainnointiaika nosti jonkin verran energiatodistuksen hintaa, mutta kerrostaloissa havainnointiajalla ei ollut havaittavaa merkitystä todistuksen hintatasoon.

Motiva muistuttaa, että olennainen osa olemassa olevan rakennuksen energiatodistusta ovat toimenpide-ehdotukset, joiden avulla rakennuksen energiatehokkuutta ja siten E-lukua voidaan parantaa.

E-luvun parantamiseksi ehdotettiin yleisimmin yläpohjan lisäeristystä, ikkunoiden ja ovien vaihtoa sekä etenkin pientaloissa ilmalämpöpumpun asentamista.

Kunnossapitoon liittyen ehdotettiin muun muassa ikkunoiden ja ovien tiivistystä, sisälämpötilojen seurantaa ja säätöä sekä valaistuksen tehostamista. Yleisesti ottaen kunnossapidossa ilmanvaihtoon oli kiinnitetty eniten huomiota.

Viime aikoina paljon esillä ollut aurinkosähkön käyttöönotto ei energiatodistuksissa noussut esille, etenkään pientaloissa.

Toimenpiteitä ei ilmoitettu suuressa osassa vastauksia lainkaan. Tämä ei ollut merkittävää pientalojen toimenpiteitä kysyttäessä, mutta tilanne oli toinen kysyttäessä rivi- ja kerrostaloille ehdotetuista toimenpiteistä.

Motiva arvioi, että joko suuremmissa kiinteistöissä ei ehdoteta monestikaan mitään toimenpiteitä tai niitä ehdotetaan huomattavan vähän.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)