Verkkouutiset

IL: Näissä kunnissa mökkivero nousee

Mökkien kiinteistövero saattaa nousta jopa 40 prosenttia, kertoo Iltalehti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriö on jättänyt lausuntokierrokselle lakiluonnoksen kiinteistöverolain uudistamisesta, jonka mukaan mökkien kiinteistövero voisi nousta jopa 40 prosenttia.

Ministeriön mukaan ainakin 164 kuntaa korottaa vapaa-ajan rakennuksen veroa maksimimäärään kahden vuoden sisällä. Kuntia Suomessa on yhteensä 301.

Tällä hetkellä korkeinta veroprosenttia perivät kesämökkikunnat. Mökkirikkaimpiin kuntiin kuuluvat Savonlinna ja Mäntyharju tulisivat lainsäädäntöneuvos Jukka Vanhasen mukaan todennäköisesti korottamaan veroprosenttiaan.

– Näissä kunnissa mökkien veroprosentti on jo huipussaan, joten niiden oletetaan nostavan veron uudelle ylärajalle, Vanhanen sanoo Iltalehdelle.

Hänen mielestään on tärkeää sallia syrjäseutujen kunnille mahdollisuus lisäverotulojen hankkimiseen.

Vapaa-ajan asukkaiden liitolle tieto veronkorotuksista tehtävästä lakiesityksestä tuli järkytyksenä.

– Näin dramaattinen veronkorotus tappaa mökkeilyinnon. Jos korotus toteutuu, monet pienituloiset, etenkin pienen eläkkeen varassa olevat vanhukset, joutuvat harkitsemaan mökistä luopumista, Mikkelin seudun vapaa-ajan asukkaiden puheenjohtajana toimiva Esko Kalimo toteaa.

Hänen mukaansa verouudistuksessa ei ole otettu huomioon pidemmän aikavälin vaikutuksia.

Tilastokeskuksen mukaan kesämökkien omistajien keski-ikä Suomessa on 61 vuotta. Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä.

Mökkejä on vaikea saada kaupaksi erityisesti paikkakunnilla, jotka ovat pitäneet mökkiveroa korkealla tasolla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana mökkikauppa on hiipunut merkittävästi. Vuonna 2004 loma-asuntojen kiinteistökauppoja tehtiin 3259, kun viime vuonna kauppojen määrä oli enää 2706.

Mökkivero on noin 200-500 euroa vuodessa mökin koosta riippuen. Nyt kunnat voivat periä vapaa-ajan asunnosta 0,6 prosenttiyksikköä korkeampaa kiinteistöveroa kuin vakituisista asuinrakennuksista. Ensi vuoden alusta maksimivero nousee yhteen prosenttiyksikköön.

Esimerkiksi hyvin varustetun 70 neliön mikkeliläisen mökin kiinteistövero on noin 290 euroa vuodessa. Lakiuudistus tarkoittaisi kyseiselle mökille noin 100 euron korotusta, kertoo verohallinon ylitarkastaja Auli Hirsjärvi.

Eduskunnalle valtiovarainministeriön lakiluonnos menee syksyllä. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Mökkiveron arvellaan nousevan Savonlinnan ja Mäntyharjun lisäksi muun muassa Hämeenlinnassa, Kouvolassa, Lohjalla, Paraisissa, Raaseporissa ja Salossa, jotka ovat suosittuja mökkikuntia. Iltalehti on julkaissut listan kaikista kunnista, joissa mökkiveron uskotaan nousevan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)