Verkkouutiset

Demariedustaja peloissaan: mitä Suomessa tapahtuu neljän vuoden aikana?

Sosialidemokraattien kansanedustaja kertoo pelkäävänsä hallituspohjaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen (sd.) mukaan hallitukseen meno olisi edellyttänyt, että sosialidemokraatit olisivat saaneet riittävästi omia vaalitavoitteita kirjatuksi hallitusohjelmaan. Nyt hän kertoo kuitenkin blogissaan pelkäävänsä ”perusporvarihallitusta”.

– Olen huolissani siitä, mitä Suomessa tapahtuu neljän vuoden aikana. Säilyykö pohjoismainen hyvinvointivaltio? Jatkuuko tällä hallituskaudella alkanut eriarvoisuuden ja köyhyyden väheneminen vai repeääkö kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä jälleen syvemmäksi. Mihin suuntaan työelämää ollaan viemässä?

Sosialidemokraattien tavoitteet eivät Merja Mäkisalo-Ropposen arvion mukaan sopineet Juha Sipilälle.

– Tiedän tämän valinnan herättäneen kritiikkiä myös keskustan eduskuntaryhmän ja puolueen sisällä, sillä keskustassa on monia, jotka olisivat mieluummin nähneet hallituskumppanina sosialidemokraatit kuin kokoomuksen.

Mäkisalo-Ropposen mukaan myöskään Juha Sipilän ehdotus yhteiskuntasopimuksesta ei sinällään ollut huono, mutta toteutustavoiltaan ja sisällöltään se oli täysin epärealistinen.

– Näin isoja asioita ei voi sopia viikossa eikä jousto voi tarkoittaa sitä, että vain työntekijät joustavat. Työn tuottavuuden nostaminen on sinällään kannatettava ajatus, mutta työaikaa pidentämällä se ei onnistu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)