Verkkouutiset

SDP:n Mika Kari ihmettelee Suomeen tulevan amerikkalaisen lento-osaston salailua

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari (sd.) ihmettelee, miksi amerikkalaisten hävittäjien tulo Suomeen on salattu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltalaiset F-15C-hävittäjät harjoittelevat keväällä Karjalan lennoston kanssa. Hävittäjiä on tulossa Suomeen 6-8 konetta, ja harjoitukset kestävät kahden viikon ajan.

– Suomi on osallistunut kansainväliseen harjoitustoimintaan jo pitkään, mutta amerikkalaishävittäjät eivät ole aikaisemmin harjoitelleet tässä mittakaavassa suomalaisesta tukikohdasta Mika Kari toteaa tiedotteessaan.

– Näin mittava harjoitus on pidetty salassa. Jopa eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenet ovat saaneet tiedon harjoituksesta median kautta, hän sanoo.

– Ihmettelen, että valiokunta on sivuutettu täysin näin keskeisessä asiassa. Eduskunnalla tulee olla selkeä kuva harjoitustoiminnan kokonaisuudesta, laajuudesta ja tavoitteista. Eduskuntaa ei voi jättää sirpaletiedon varaan. Onko harjoituksen ulkopoliittisten vaikutusten arviointi tehty huolella, Mika Kari kyselee.

Hänen mukaansa puolustusvaliokunnan täytyy myös tietää, kenen aloitteesta harjoitustoimintaa on ryhdytty valmistelemaan.

– Koska valiokunnassa asiantuntijoilta ei saatu tähän kysymykseen vastausta, jouduin allekirjoittamaan kirjallisen kysymyksen puolustusministerille vastattavaksi, Kari sanoo

Lue myös: Venäjän valtion media: Suomi kutsui USA:n hävittäjiä maahan Venäjän takia

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)