Verkkouutiset

”Viimeinenkin vaalilupaus petetty?” – Jussi Niinistöltä vaaditaan selvitystä puolustusvoimien supistuksista

Helsingin Sanomien uutinen puolustusvoimain salaisista uusista talousohjeista on hälyttävä, sanoo puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vastoin aikaisempia puheita puolustusvoimain kotimaan valvonta ja harjoittelutoimintaa ollaan supistamassa.

Koneiden pitäminen kentällä, laivojen satamissa ja varusmiesten kenttäharjoittelunsupistaminen ovat kehitystä juuri toiseen suuntaan kuin eduskunnalle on luvattu, Mika Kari toteaa.

Helsingin Sanomien tiedot ovat hälyttäviä ja vaativat asian pikaista selvittämistä, Kari sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa puolustusministeri Jussi Niinistöltä tarvitaan nopeasti selvitys eduskunnan puolustusvaliokunnalle siitä, mitä puolustusvoimissa todellisuudessa on tapahtumassa.

– Salailu ja ongelmien piilottelu eivät nyt tule kyseeseen, Kari sanoo.

Hän muistuttaa, että perussuomalaisten yksi vaalilupaus oli puolustusvoimain kotimaisen toiminnan voimavarojen turvaaminen.

– Kun puolueella on nyt vallan avaimet ja puolustusministerin salkku hallussaan, on kehitys kääntymässä juuri päinvastaiseen suuntaan kuin on luvattu. Joutuu kysymään, onko viimeinenkin perussuomalaisten vaalilupaus nyt petetty, Kari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)