Verkkouutiset

”Poliisin rekistereiden laillisuusvalvonta vuotaa kuin seula”

"Poliisin rekistereiden laillisuusvalvonta vuotaa kuin seula". Näin sanoo valtakunnallisen poliisiasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Kari (sd.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mika Kari haluaa selvittää, onko poliisin rekisterien laillisuusvalvonta asiallisella tasolla. Hän on jättänyt asiasta perjantaina sisäministerille asiasta kirjallisen kysymyksen.

Hän viittaa keskiviikkona julkisuuteen tulleisiin tietoihin, joiden mukaan poliisin rikosepäilyrekistereitä valvovien viranomaisten ei ole annettu hoitaa työtään.

Kari toteaa, että laillisuusvalvojia ei ole päästetty tutustumaan poliisin salaiseen rikoksesta epäiltyjen rekisteriin.

– Esitutkinnan mukaan poliisihallinto ei ole myöntänyt laillisuusvalvojille valtuuksia tehtävänsä hoitamista varten. He eivät ole voineet varmistaa onko rekisteriä hallinnoitu asianmukaisesti, vaan rekistereiden valvonta on jäänyt ainoastaan poliisin esimiestyön varaan, hän sanoo tiedotteessaan.

-Lain mukaan poliisin rekistereistä vastuussa oleva elin on poliisihallitus. Poliisiylijohtaja (Mikko) Paateron johtaman poliisihallituksen tulee viipymättä saattaa poliisin rekistereiden laillisuusvalvonta lain vaatimalle tasolle. Oikeusvaltiossa poliisin rekistereiden laillisuuden valvonta ei voi olla vain poliisien itsensä käsissä, Mika Kari painottaa.

– Valvonnan puute on vakava haitta. Poliisin rekisterit eivät voi samaan aikaan olla salaisia ja valvomattomia, Kari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)