Verkkouutiset

M&M: Juha Miedon Jussi-perunoista menestys pikkurahalla – ”mopo karannut käsistä”

Uuden siemenperunan lanseeraus onnistui amatöörivoiminkin niin hyvin, että tilauskantaa jarrutellaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Markkinointi&Mainonta kertoo Suomen Siemenperunakeskuksen ensi keväänä tulevan uuden varhaisperuna Jussin varhaisesta menestyksestä. Jussilla tähdätään merkittävään markkinaosuuteen ja myös kansainvälisille markkinoille.

Toimitusjohtaja Paula Ilolan mukaan perunamarkkinointi ei perinteisesti ole ollut kovinkaan mediaseksikästä. Nyt perunalle luotiin menestyjän tarina minä-kertojalla Facebookissa ja mukaan saatiin Juha Mieto. Rahaa on käytetty vasta 8 000 euroa eikä mainostoimistoa ole ollut.

Hiihtolegenda ja entinen kansanedustaja antoi Jussi-perunalle kasvot. Ilolan mukaan ”mopo on karannut heiltä nyt käsistä”, kysyntä on suurempaa kuin mihin he pystyvät vastaamaan ja tilauskantaa joudutaan jarruttelemaan.

”Meillä oli vuoden sopimus Juha Miedon kanssa. Nyt myös eri alojen toimijat haluavat käyttää Juhaa kampanjoissaan, koska hän on nyt profiloitunut perunan puolestapuhujaksi”, Ilola sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)