Verkkouutiset

Mielenosoitukset saavat jäädä Helsingin Rautatientorin läheisyyteen

Turvapaikanhakijoiden Oikeus elää -mielenosoitus siirtyy pois Rautatientorin tapahtuma-alueelta, mutta jää alueen läheisyyteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupunki, poliisi ja Oikeus elää -ryhmän mielenosoittajat neuvottelivat asiasta maanantaina.

– Käytyjen keskustelujen ja saadun lisätiedon pohjalta päätimme poliisin kanssa arvioida uudelleen Rautatientorin kokouskäytön rajoittamista. Oikeus elää -mielenosoitus voi jäädä alueen lähistölle (Kehitysyhteistyön kattojärjestö) Kepan Maailma kylässä -tapahtuman ajaksi. Tapahtuman aikana mielenosoitusta pienennetään sovitusti, Helsingin rakennusviraston alueidenkäytöstä vastaava toimistopäällikkö Timo Korhonen sanoo.

Suomi ensin -mielenosoitus sen sijaan joutuu väistymään tapahtuma-alueelta. Helsingin kaupungin mukaan Suomi ensin -mielenosoittajien on neuvoteltava poliisin kanssa mahdollisesta vaihtoehtoisesta paikasta mielenosoitukselleen.

– Mielenosoitus voi mahdollisesti olla torialueen reunassa paikassa, jonka he määrittelevät yhdessä poliisin kanssa, kertoo kaupunki.

Poliisi seuraa ja arvioi Maailma kylässä -tapahtuman rakentamis- ja tapahtuma-aikana alueen turvallisuus- ja liikennetilannetta. Kaupunki ja poliisi sanovat ”seuraavansa tilannetta tapahtuman aikana aktiivisesti”.

Poliisi voi antaa tarvittaessa määräyksiä alueen, rakenteiden koon ja paikan suhteen. Oikeus elää -ryhmä sitoutui poistamaan teltan nopeastikin poliisin sitä vaatiessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)