Verkkouutiset

Valtakunnansovittelija tyytyväinen lentosopuun, mutta IAU:n työriita yhä ratkaisematta

Valtakunnansovittelija Minna Helle on tyytyväinen, että sovinto Ammattiliitto Pron ja Paltan välillä syntyi ennen työtaistelu-uhkien toteutumista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työnseisaukset olisivat uhanneet tulevien viikonloppujen lomalentoja.

– Syntynyt ratkaisu on tasapainoinen ja kohtuullinen kokonaisuus. Se vastaa Airpron matkustamohenkilökunnan palkka- ja työaika-asioihin liittyviin huoliin. Samalla se on kuitenkin linjassa yleisen työmarkkinakäytännön ja kilpailukykysopimuksen kanssa. Pelivaraa haettiin erilaisilla tekstimuutoksilla, Minna Helle kertoo.

Helle arvioi, että työ- ja elinkeinoministeriön päätös siirtää työtaistelu-uhkien alkamista kahdella viikolla eteenpäin oli ratkaisevaa sovun löytymisen kannalta. Helle kiittää myös Pron ja Palvelualojen työnantajat Paltan neuvottelijoita aktiivisesta otteesta sovittelussa.

– Saatu lisäaika tarvittiin ja se tuotti tulosta. Välttämätöntä oli lisäksi osapuolten tahto ja kyky etsiä sopua. Suomessa on pakkosovittelu, mutta ei pakkosovintoa. Sovittelija ei pysty ratkaisemaan riitoja ilman osapuolten omaa aktiivisuutta, vaikka aikaa olisi kuinka paljon, Helle arvioi.

IAU:n työriita vielä ratkaisematta

Lentoliikennettä koskevat lakonuhat eivät ole vielä kokonaan ohitse. Airprota koskeva Ilmailualan Unioni IAU:n ja Palvelualojen työnantajat Paltan välinen työriita on edelleen ratkaisematta.

Ensimmäinen IAU:n ilmoittamista työnseisauksista toteutuu tämän viikon perjantaina. Riidan sovittelua jatketaan valtakunnansovittelijan toimistolla huomenna keskiviikkona klo 14.15.

– Nopean ratkaisun saaminen IAU:n ja Paltan väliseen työriitaan näyttää ikävä kyllä tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Osapuolten kannat ovat hyvin kaukana toisistaan, eikä lähentymistä ole yrityksistä huolimatta tapahtunut, Helle kertoo.

IAU:n työnseisausilmoitukset koskevat Airpro Oy:n hoitamia turvatarkastusta, matkustajapalveluja ja Travel serviceä sekä aula- ja ramp-toimintoja.

IAU:n tähän mennessä ilmoittamien työnseisausten ajankohdat ovat:

• perjantaina 3.3.2017 klo 14.00 – 19.00

• turvatarkastus klo 14 – 18

• matkustajapalvelut ja travel service klo 15 – 18

• aula- ja ramp-palvelut klo 16 – 19

• vain Helsinki-Vantaan lentoasema

• maanantai 6.3.2017 klo 03.00 – 09.00

• perjantai 10.3.2017 klo 15.00 – 19.00

• tiistai 14.3.2017 klo 03.00 – 09.00

Lue myös: Viikonlopun lomalentoja uhannut lakko peruuntuu

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)