Verkkouutiset

Maria Lohela SU:ssa presidenttiehdokkuudesta: Pitää harkita tarkkaan

Maria Lohela on iloisesti yllättynyt itseensä kohdistuneesta huomiosta, kertoo Suomen Uutiset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan puhemies Maria Lohela sanoo olevansa iloisesti yllättynyt itseensä kohdistuneesta huomiosta. Perussuomalaisten Suomen Uutiset kirjoittaa, että moni näkee Lohelassa puolueen presidenttiehdokkaan

Kahdesti presidentiksi pyrkinyt ulkoministeri Timo Soini on kieltäytynyt ehdokkuudesta. Kysyttäessä PS:n puolueväen suosikkia sanotaan Maria Lohelan nimi mainitun varsin usein.

– Totta kai se tuntuu mukavalta, että työni eduskunnassa on noteerattu. Suhtaudun hyvin innostuneesti ja suurella vakavuudella tehtävääni eduskunnan puhemiehenä, ja on hienoa, jos sen myötä ihmisille on muodostunut tällaisia mielipiteitä, Lohela sanoo.

– On päivänselvä asia, että myös perussuomalaisten pitää asettaa presidentinvaaleihin oma ehdokkaansa, ja pikkuhiljaa alkaa olla käsillä aika oman parhaan ehdokkaan löytämiseksi. Tulen seuraamaan niitä keskusteluja suurella mielenkiinnolla.

Jutun mukaan ”Lohela arvelee, että tietynlaisia tehtäviä eduskunnassa hoitavat ihmiset joutuvat jo perinteidenkin takia miettimään omalta kohdaltaan tämänkaltaisia asioita. Jos kysymys presidenttiehdokkuudesta jossain vaiheessa Lohelalle esitetään, pitää asiaa hänen mukaansa tietysti harkita tarkkaan”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)