Professori Juhani Suomen uutuusteos Mannerheim – Viimeinen kortti? (Siltala) käsittelee marsalkka Gustaf Mannerheimin (1867-1951) viimeisiä vuosia.
Marsalkka oli tuolloin sotien uuvuttama ja monin tavoin sairastanut kahdeksankymppinen mies. Hänen kerrotaan nähneen ajoittain miltei joka yö painajaisia Suomen bolsevisoimisesta, kaappauksestaan Neuvostoliittoon ja kidutetuksi joutumisestaan.
Teoksessa on seikkaperäistä tietoa marsalkan terveyden heikkenemisestä.
Kirjan alussa kuvaillaan, miten poikkeuslailla presidentiksi valittu Mannerheim antaa 4. elokuuta 1944 eduskunnassa juhlallista vakuutusta, mutta kukaan tuskin aavistaa miten sairas hän oli.
”Jo vuonna 1941 hänellä oli todettu keuhko- ja sepelvaltimoiden kalkkeutumisen aiheuttamia parantumattomia muutoksia, jotka sodan aikana vain pahenivat. Sydämen vajaatoiminta aiheutti keuhkoverisuonissa verentungosta ja nesteen kerääntymistä keuhkorakkuloihin. Huolellisesta lääkitsemisestä huolimatta infektioilla oli taipumus muuttua keuhkokuumeiksi. Vuoden 1943 aikana Mannerheim sairasti kaksi ”erittäin vakavaa” keuhkokuumetta, toisen juuri vuoden lopulla. Marsalkka kärsi myös munuaiskivistä ja kihdistä sekä varsinkin vatsahaavasta. Kuvaavaa oli, että vielä 27.7. presidentti Ryti oli valittanut entiselle sihteerilleen, kapteeni L.A. Puntilalle marsalkan mielialojen heilahtelevan laidasta laitaan: ”… sillä hoitomenetelmällä, jolla häntä on pidetty pystyssä, joudutaan siihen, että mieliala vaihtelee päivästä toiseen.” Ryti ja Puntila olivat jo tehneet suunnitelmia Mannerheimin kuoleman varalta ja kaavailleet Rytin ottavan ylipäällikkyyden ja siirtyvän Päämajaan”, Juhani Suomi kirjoittaa.
Eduskunnassa laskeutuessaan portaita Mannerheim pudotti marsalkansauvansa. Se lisäsi hänen ärtymystään, jota ei helpottanut jo keväällä alkanut vaikea ihottuma käsissä.
”Häntä hoitanut dosentti Lauri Kalaja piti vaivaa psykosomaattisena, koska sen vaikeusaste vaihteli rintamatilanteiden mukaan. Vaikka ihottumaa hoidettiin tarmokkaasti ja säännöllisesti voitein ja muun muassa alppiaurinkolampulla, se paheni ja levisi käsistä muuallekin. Ihottuma oli haavainen, rupien rikkoutuessa visvainen ja aiheutti voimakasta kipua esimerkiksi kätellessä. Valtiosalissa järjestetyssä tilaisuudessa, missä puhemies esitteli kansanedustajia uudelle presidentille, kättelyä ei voinut välttää. Suomalaiskansalliseen tapaan monet, ”dumma gubbar”, osoittivat miehekkyyttään jämäkällä otteella. Sitä mukaa kuin käsi kipeytyi, Mannerheim ärtyi. Kun myöhemmin Linnassa kansliapäällikkö, ministeri Bruno Kivikoski vielä puristi uuden esimiehen kättä erityisen ”sydämellisesti”, presidentti jo parahti.”
Ihottumaa auttoi Ruotsista saatava käsibalsami ja hyväntuoksuinen saippua, mutta ihottuma siirtyi kasvoihin. Helmikuussa 1945 kuvailtiin, että ”hänen kasvonsa olivat harmaanruskeat ja hilseilivät kauttaaltaan”.
Reumatismia
Jo Japanin sodan ajoilta Mannerheimilla oli kova reumatismi, johon mikään ei tuntunut auttavan.
Kesken jatkosodan Mannerheim sairastui kerran niin vakavasti, että hänen lääkärinsä lähettivät hänet toipumismatkalle Sveitsiin.
Juhani Suomen mielestä loppuvuoden 1944 kovina aikoina ”päämäärätietoisen ja johdonmukaisen ”ohjaavan käden” puuttuminen selittyi osaksi Mannerheimin terveydentilalla”. Monen mielestä Mannerheim ”pakeni ongelmia sairauksiin” ja taktikoi terveydentilallaan taivutellessaan muita ja väistellessään neuvostoliittolaisia.
Sotavastuuta kantaneet miehet olivat vanhoja ja sairaita.
””Heinrichs on sairas, Airo on sairas, me kaikki päämajassa olemme sairaita”, Mannerheim kuvasi tilannetta Gripenbergille. Marsalkan henkilökohtaisen lääkärin Lauri Kalajan mukaan Mannerheim sairastui 15.10. influenssan tapaiseen tulehdukselliseen katarriin. Vain neljä päivää myöhemmin Kalaja soitti Gripenbergille ja pyysi tätä toimittamaan seuraavan päivän kuriiripostissa penisilliiniä, jota lähettiläs onnistuikin hankkimaan. Marsalkka oli lähinnä vilustunut, mutta Kalaja halusi kaiken varalta varautua, koska tiesi, miten helposti tämän vilustumiset ”iskevät keuhkoihin”. Myöhemmin samana iltana Gripenbergille soittanut Mannerheim kertoi voivansa hyvin ja kärsivänsä vain nuhasta. Kalajan mukaan Mannerheimille erittyi jo 27.10. mennessä nestettä keuhkoihin, mikä tavallisesti kytkeytyy sydämen vajaatoimintaan. Hoito ei tuntunut tehoavan, ja 4.11. Kalaja vakuutti lääkärintodistuksessa ”kunnian ja omantunnon kautta” marsalkan vaarantaneen pitkään kestäneellä liiallisella työpanoksella jo muutenkin heikentyneen terveytensä. Tilanne oli Kalajan mielestä niin vakava, että hänen mielestään oli ”pidettävä epävarmana pystyykö Suomen Marsalkka sairautensa takia enää tulevaisuudessa Tasavallan Presidentin tehtäviä hoitamaan”.”
Tohtori Kalajan kehotuksesta Mannerheim oli ”rajannut alkoholinkäyttönsä yhteen ryyppyyn lounaalla ja kahteen päivällisellä. Tosin sen verran marsalkka oli ohjeista tinkinyt, että ryyppylasit oli vaihdettu kookkaampiin”.
Vatsahaava
Juhani Suomen mukaan elokuun 1945 vilustumisen metsästysretkellä on sanottu merkinneen Mannerheimin alamäen alkamista, mutta nuo tulkinnat ovat yliampuvia.
Syyskuussa 1945 Mannerheim vetosi sairauteen kieltäytyessään vahvistamasta sotasyyllisyyslakia. Pitkässä lääkärintodistuksessa ”toistettiin paljolti jo aiempiin vastaaviin todistuksiin sisältynyttä tietoa. Uutta oli nyt ”influenzan tapainen katarraalinen infektio”, johon liittyi angina pectoris -oireita. Syyksi marsalkan heikentyneeseen terveyteen todistettiin pitkäaikainen säälimätön itsensä ylikuormittaminen.”
Seuraavaksi lääkärit kirjoittivat todistuksen ”jossa todettiin marsalkan sairastavan avointa pohjukaissuolen haavaa. Siihen vedoten hänen todettiin tarvitsevan kuuden viikon ajan sairaalahoitoa, täydellistä lepoa sekä ”eristäytymistä”. Viimeksi mainittu määräys osoitti, mistä viime kädessä oli kysymys: marsalkka pakeni Buschenhagenin todistuksesta odotettavissa olevia seuraamuksia sairaalaan, missä kukaan ei pääsisi hänen luokseen ilman lääkärien lupaa.”
Lisäksi ”eduskunnan puhemiehelle ja eduskuntaryhmien puheenjohtajille kerrottiin hoitavan lääkärin suulla marsalkan kärsivän pitkälle edenneestä verisuonten kalkkeutumisesta, mikä vaikutti hänen muistiinsa ja aikaansai päättämättömyyttä, häilyvyyttä ja neuvottomuutta.”
Marsalkka vetäytyi välillä Portugaliin sairastamaan. Suomen mukaan Mannerheim vetäytyi usein sairastaessaan Helsingin Kaivopuiston asuntoonsa.
Kesäkuussa 1946 marsalkan vatsahaava alkoi vuotaa matkalla ja hän vietti kolme viikkoa Pietarsaaren sairaalassa. Tiukholmassa todettiin myöhemmin uusi haava. Sairaalasta ulos tullessaan hänen toinen korvansa oli täysin kuuro.
Vuoden 1947 alussa hän joutui palaamaan Karoliiniseen sairaalaan, josta lähti toipumaan Sveitsiin. Yhä uudelleen vatsahaava vuoti saman vuoden lopussa. Siirto-operaatiosta tuli pitkä ja tuskainen. 1948 Suomeen palatessaan marsalkka kärsi anemiasta ja väsymyksestä.
Munuaiskiviä
”Maaliskuun lopulla Mannerheim matkusti junalla Baseliin. Matkan aikana hän keskittyi jälleen itseensä: löytyi yskää, nuhaa, limaa kurkusta, joita hoidettiin levolla ja myöhemmin pellavakäärehauteilla.”
Heinäkuussa 1947 ”oli prostatavaivoja, verivirtsaisuutta ja löytyi myös munuaiskiviä, joista yksi oli tukkinut virtsajohtimen.” Marsalkka matkusti sairaalasta Sveitsin Val-Montiin, jonne asettui.
Loppuvuodesta 1949 hänen lääkärinsä ”kertoi potilaansa kärsivän sydämen vajaatoiminnasta, ilmeisesti munuaiskivien aiheuttamasta verivirtsaisuudesta sekä maksaongelmista.”
”Hänen lähipiirinsä pani vuodenvaihteessa 1946–47 merkille, että marsalkalla oli vaikeuksia ymmärtää asioita. Hän itse myönsi sisarelleen pian eronsa jälkeen muistinsa huonontuneen siinä määrin, että se teki ”ajoittain hänelle kepposia”. Sveitsistä Mannerheimin luota palannut Heinrichs kertoi tämän ”vanhentuneen myös henkisesti”. Vuoden 1950 alussa Gripenberg totesi marsalkan ärtyvän äärimmäisen herkästi ja kärsivän melkoisista muistikatkoksista.”
”Lokakuun lopulla 1950 vakavasti sairastunut Mannerheim lennätettiin jälleen hoitoon Tukholmaan. Vastassa ollut Gripenberg kauhisteli hänen olemustaan: ”Hän ei ole milloinkaan näyttänyt niin huonokuntoiselta. Hän oli hyvin laiha, posket kuopalla, kalmankalpea ja silmänaluset aivan tummat. Hän kulki kumarassa, suurin vaikeuksin ja lähes jalat horjuen. Hänen puheensa oli aika epäselvää.” Professori Svartzin hoidossa marsalkan kunto kohentui – jälleen kerran. Hän ei kuitenkaan malttanut viipyä Tukholmassa riittävän pitkään, vaan ”karkasi” Luganoon viettämään joulua d’Arcon kanssa”, Juhani Suomi kirjoittaa, ”mikä pian kostautui”.
22. tammikuuta 1951 ”hänen tilansa huononi kuitenkin siinä määrin, että paikalle kutsuttu professori Alfredo Vannotti määräsi hänet siirrettäväksi Lausanneen kantonin sairaalaan, missä hänelle tehtiin pitkällinen leikkaus suolistorepeämän korjaamiseksi”. Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim kuoli 27.1.1951.