Verkkouutiset

Kokoomuksen Mäkelä toivoo julkisilta yhtiöiltä lisää avoimuutta

Kansanedustaja kuittaa opposition vihjailut hallituksen yhtiöittämisvimmasta harhaanjohtavina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä toivoo julkisomisteisiin ja -rahoitteisiin yhtiöihin lisää avoimuutta. Hänen mukaansa tämä tulisi huomioida erityisesti sote-uudistuksen ja liikenneverkkoselvityksen yhteydessä ja niiden jatkovalmisteluissa.

Mäkelä korostaa, että avoimuuden kasvattaminen on lopulta jokaisen veronmaksajan etu.

– Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tulee jo nyt lisäämään avoimuutta monilta osin. Aikaisemmin esimerkiksi palveluiden hinnat tai niiden valitsemiseen tarvittava vertailutieto on ollut huonosti saatavilla. Tarkoituksena on, että jatkossa myös palveluiden laatu, tyytyväisyys palveluihin sekä prosessien kustannukset tulevat läpinäkyviksi, hän toteaa tiedotteessaan.

Mäkelä korostaa, että tämä on vasta minimitaso, eikä avoimuuden laajentamista olisi haittaa. Hänen mukaansa nyt olisi hyvä paikka pohtia, olisiko järkevää lisätä julkisomisteisten tai -rahoitteisten yhtiöiden avoimuusvelvoitteita.

– Sote-uudistuksen jälkeen edelleen avoimia tietoja ovat ainakin valtion ja maakuntien budjetit sekä rahoitus ja perusteet, joilla rahaa jaetaan. Uudistus pakottaa palveluiden järjestäjät avaamaan myös vertailtavat tiedot laadusta, tyytyväisyydestä ja kustannuksista, toteaa Mäkelä.

Mäkelä kommentoi myös liikenneverkon yhtiöittämisselvitystä, jota erityisesti oppositio on kuluneella viikolla kommentoinut. Mäkelän mukaan selvitys on hyvä tehdä, mutta siinäkin tulee huomioida äärimmäisen tarkkaan riittävän avoimuuden toteutuminen.

– Puhuttaessa valtavista valtiontalouden tasesiirroista budjettikehyksen ulkopuolelle on ehdottomasti varmistettava, että avoimuuden taso säilyy ja mielellään jopa kasvaa. Toivon, että jatkovalmistelussa yhdeksi keskeiseksi näkökohdaksi otetaan avoimuus, hän sanoo.

Opposition puheet hallituksen yhtiöittämis- ja piilottamisvimmasta Mäkelä kuittaa harhaanjohtavina.

– Yhtiö on yksi tapa muiden joukossa järjestää julkista toimintaa. Esimerkiksi ammattikorkeakoulut ja useiden kuntien huoltopalvelut ovat toimineet mainiosti yhtiömuodossa. Yhtiöiden avoimuus on jo nyt kohtuullisen hyvällä tasolla, mutta tekemistä niin yhtiöiden kuin muidenkin julkispalvelujen avoimuuden lisäämiseksi riittää. Kannatamme Kokoomuksessa vilpittömästi kaikkea sitä työtä, jota avoimuuden edistämiseksi tehdään, päättää Mäkelä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)