Verkkouutiset

Virasto pyörsi päätöksensä hätäuloskäynneistä: Majakat säästyvät sulkemisilta

Kesällä uutisoitiin laajasti, että Liikennevirasto sulkee useita iäkkäitä majakoita puutteellisten turvajärjestelyjen vuoksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikennevirasto omistaa kymmenkunta perinteistä majakkaa. Viime kevään palo- ja työturvallisuustarkastuksissa havaittiin turvallisuuspuutteita, joiden seurauksena kuusi majakkaa jouduttiin sulkemaan. Isoin haloo syntyi puuttuvista hätäpoistumisteistä. Majakat luvattiin avata, jos ne remontoidaan vastaamaan nykyaikaisia turvallisuusmääräyksiä.

Hätäuloskäyntien lisäksi turvallisuusongelmat koskivat puuttuvia kaiteita, riittämätöntä valaistusta sekä suojaamattomia hammaskoneistoja ja tuulettimia. Viranomaisten mukaan näistä voi aiheutua vakavia vaaratilanteita matkailijoille ja huoltotyöntekijöille.

– Liikenneviraston tehtävä on vastuullisena kiinteistönomistajana valvoa, että sen omistamat rakennukset ovat pelastus- ja työturvallisuuslainsäädännön mukaisia. Liikennevirasto olisi rikkonut lakia, mikäli nyt suljetut majakat olisivat pysyneet avoinna, työturvallisuusvastaava Risto Lappalainen Liikennevirastosta sanoo.

Liikennevirasto sanoo kuitenkin ymmärtävänsä hyvin majakoiden tärkeän erikoisluonteen. Siksi tavoitteena onkin avata mahdollisimman moni suljettu majakka uudelleen. Virasto on sopinut pelastusviranomaisten kanssa siitä, että majakoiden ulkopuolelle ei tarvitse rakentaa yleensä vaadittavia hätäpoistumisteitä.

Uudelleen avattavien majakoiden oppaat myös koulutetaan vaaratilanteiden varalle ja ylös yhdellä kertaa päästettävien henkilöiden määrää rajoitetaan. Majakoiden on myös täytettävä lakien mukaiset turvallisuusmääräykset ja niihin on laadittava pelastussuunnitelmat.

Sulkeminen olisi ollut kova isku majakkaturismille. Monia majakoita ylläpidetään matkailutuloilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)