Abdul opiskeli kultasepäksi Kabulissa. Se oli hänen isänsä ja isoisänsä ammatti, jota molemmat harjoittivat Afganistanin pääkaupungissa.
Abdul ei ole koskaan tehnyt töitä kultaseppänä. Jo nuorena hän muutti Balkhiin Pohjois-Afganistaniin, josta hän sai töitä terveydenhoitoalan yrityksestä. Hän toimitti sairaaloihin happea painepulloissa.
Neljä vuotta sitten Taliban otti Abduliin yhteyttä. Järjestö vaati, että hän sekoittaa sairaalahappeen tappavaa kaasua. Hän ei kiinnittänyt vaatimukseen mitään huomiota, vaan epäili, että kilpailija yrittää tehdä vahinkoa.
Talibanin sissi soitti hänelle uudelleen. Nyt Abdul huolestui ja teki ilmoituksen poliisille.
– Poliisi kehotti ostamaan aseen, he antaisivat siihen luvan, hän sanoo.
Abdul ei hankkinut asetta, mutta ei myöskään taipunut Talibanin vaatimuksiin.
Järjestö uhkasi vahingoittaa Abdulin perhettä, joten hän irtisanoutui työstään ja pakeni Kabuliin. Taliban löysi hänet sieltäkin ja kysyi, miksi Abdul ei auta.
Abdul sai viisumin Turkkiin, osti lentolipun ja pakeni maasta. Turkista hän kertoo kävelleensä Kreikan puolelle, viettäneensä siellä kymmenen kuukautta ja matkustaneensa Belgiaan.
Nyt Abdul asuu Brysselissä Béguinagen katolisessa kirkossa, jonne isä Daniel on jo pitkään majoittanut paperittomia muuttajia. Isä Daniel majoittaa maahanmuuttajia myös kotonaan.
Abdulillakaan ei ole papereita eli viisumia ja oikeutta jäädä Belgiaan. Hän ei edes halua hakea turvapaikkaa, koska pelkää joutuvansa karkotetuksi. Paperittomien joukossa liikkuvien huhujen Belgia luokittelee Kabulin turvalliseksi alueeksi.
– Kabulissa soditaan, Abdul sanoo.
Abdul kertoo tarinansa Brysselissä. On mahdotonta arvioida, puhuuko hän totta, mutta jos hän valehtelee, hän tekee sen sujuvasti. Todellista nimeään hän ei halua kertoa, koska hänellä ei ole oleskeluoikeutta.
Suurmuuttoja kautta historian
Noin 60 000 vuotta sitten Homo sapiens oli kuolla sukupuuttoon. Pieni yhteisö, ehkä vain 2 000 yksilöä, selvisi.
Ei kulunut kuin parikymmentä tuhatta vuotta, kun Olduvain laakso nykyisen Tansanian alueella kävi ahtaaksi ja osa nuorista miehistä lähti etsimään onneaan idempää. He olivat ensimmäiset siirtolaiset, ihmiset, jotka lähtevät etsimään parempaa elämää muualta.
Jos alkuihmisen vaellukset tuntuvat liian primitiiviseltä vertailukohdalta nykyisiin muuttoliikkeisiin nähden, voi tarkastella 1400-lukujen löytöretkiä. Silloin Espanjan ja Portugalin laivastot avasivat meritien Intiaan ja ”löysivät” uusia alueita Amerikasta. Kiinalaiset veneilivät Arabian rannikolla.
Elettiin suurten imperiumien aikakautta, joka merkitsi eurooppalaisten levittäytymistä kaikkialle maailmaan. Maailmassa eli 350 miljoonaa ihmistä.
Niihin aikoihin myös orjakauppiaat alkoivat kuljettaa pakkotyöläisiä yli Atlantin. On arvioitu, että neljänsadan vuoden aikana 12–15 miljoonaa afrikkalaista orjaa siirrettiin Atlantin yli Afrikasta Eurooppaan ja Amerikkaan.
Todellinen suurmuutto nähtiin 1800-luvulla, kun maailman väkiluku ylitti miljardin. Euroopasta muutti 55 miljoonaa ihmistä Amerikkaan. Aasialaisia halpatyöläisiäkin ehti saapua uudelle mantereelle miljoonia, kunnes Yhdysvallat alkoi rajoittaa muuttoa.
Se näyttää nykynäkökulmasta katsottuna jo varsin tutulta. Ihmiset luopuvat kaikesta, nousevat laivoihin ja toivovat löytävänsä paremman elämän. Samaa nähdään joka päivä Välimerellä. Erona nykypäivään verrattuna on se, että maapallolta löytyi vielä verraten tyhjiä alueita, joihin saattoi raivata uusia asumuksia.
1800-luvun muuttoaalto kosketti myös suuriruhtinaskunnan suomalaisia. Meiltä lähti 350 000 ihmistä etsimään onneaan Amerikasta. Osa uskoi, että toinen suunta on parempi, ja 150 000 ihmistä muutti Venäjälle.
”Vasemmistolaisporukkaa”
Kuten nykyisistä maahanmuuttajista tiedetään, sopeutuminen uuden kotimaan tavoille ei ole aina helppoa. Suomalaiset olivat kyllä kovia tekemään töitä Yhdysvaltain pohjoisosien metsissä ja kaivoksilla, mutta lakkoilusta eivät työnantajat pitäneet.
– Suomalaiset saivat vähän huonon maineen, koska siellä alkoi olla vasemmistolaisporukkaa joukossa, sanoo Siirtolaisuusinstituutin tietopalvelupäällikkö Jouni Korkiasaari.
1920-luvulla Yhdysvallat asettikin suomalaisille 600 ihmisen maahanmuuttokiintiön muun muassa siksi, että se halusi padota punaisten aatteiden leviämisen. Parhaina vuosina muuttajia oli ollut 20 000.
Ei Yhdysvallat yksin suomalaisten muuttoa rajoittanut, vaan alkoi muutenkin säädellä maahanmuuttoa. Maa suosi länsieurooppalaisia muiden kansallisuuksien kustannuksella, koska heitä pidettiin parempina työntekijöinä. Nykyisin tätä kutsuttaisiin työperäisen maahanmuuton suosimiseksi.
Maailman väkiluku nousi nopeasti. Käytiin kaksi maailmansotaa ja lukuisia pienempiä. Siirtomaavallat purkautuivat, kansallisvaltioita syntyi ja ne vahvistuivat. Tekniikan kehitys helpotti liikkumista.
Moni maa vaurastui, moni jäi köyhäksi. Siirtolaisuus, tai mikä tahansa ihmisten liike, monimuotoistui. Nykyisin heidät voidaan nykyisin jakaa ainakin yhdeksään ryhmään: on pysyviä siirtolaisia, tilapäisiä työmuuttajia, koulutettuja bisnes-muuttajia, laittomia muuttajia, pakolaisia, turvapaikanhakijoita, muita pakkomuuttajia, perheenjäseniä ja paluumuuttajia.
YK:n mukaan vuonna 2013 alkuperäisen kotimaansa ulkopuolella asui 232 miljoonaa ihmistä. Määrä on kasvanut kolmanneksella vuoden 2000 jälkeen.
Neljännes näistä siirtolaisista on muuttanut teollisuusmaasta toiseen, runsas kolmannes kehitysmaasta toiseen ja runsas kolmannes kehitysmaasta teollisuusmaahan.
Kuka lähtee? Yksi tekijä yhdistää erityisesti niitä, jotka lähtevät pakon, siis sodan, nälänhädän tai köyhyyden, edessä.
– Muuttajat ovat aina olleet elinvoimaisia nuoria miehiä ja naisia, sanoo Korkiasaari.
Alussa mainittu afganistanilainen Abdul täyttää tänä vuonna 27 vuotta.
Levottomien alueiden nuorilla miehillä on erityinen syy paeta maasta. Heidät vedetään helposti mukaan sotiin, joten heillä on riski kuolla taistelussa. Jos taas kieltäytyy tarttumasta aseeseen, tapetaan silti.
Taloudellinenkin pakko voi olla pakottava syy lähteä, Korkiasaari huomauttaa.
Suurin osa pakkomuuttajista liikkuu vain lyhyen matkan naapurimaahan ja jää sinne. Kaikkein köyhimmillä ei ole varaa pyrkiä esimerkiksi Myanmarista tai Keski-Afrikan tasavallasta Eurooppaan, vaan he etsivät turvaa läheltä.
Lyhyitä siirtymiä nähtiin Euroopassakin 1940-luvulla, kun 28,5 miljoonaa Itä-Euroopan maiden asukasta muutti länteen muutaman sadan kilometrin päähän vanhasta kotimaastaan.
Kun todellisuus muuttui
Suomalainen todellisuus muuttui muutamassa viikossa kesällä 2015. Turvapaikanhakijoiden virta suorastaan räjähti kasvuun, ja elokuussa laskettiin, että hakijoita tulee Suomeen moninkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.
Sama koskee koko Eurooppaa. Saksaan saapuu yli 900 000 ja Ruotsiin 300 000 hakijaa, kertovat ennusteet.
Korkiasaaren mukaan on tyypillistä, että muuttoliikkeeseen ilmaantuu piikkejä. Vastaavalla tavalla suomalaisten Amerikan-siirtolaisuuskin kasvoi lyhyessä ajassa – 1900-luvun alun määritelmän mukaan – yli kahteenkymmeneen tuhanteen vuodessa.
Mitä useampi lähtee, sitä useampi alkaa suunnitella lähtöä. Nykyteknologian ansiosta piikki kasvaa aiempaa nopeammin.
– Sana kiertää nopeasti, kännykät vievät äkkiä viestiä eteenpäin. Ihmiset ajattelevat että on pakko lähteä, ja kun tilaisuus tulee eteen, he tarttuvat siihen.
