Lumisateet jatkuvat suuressa osassa maata

Lumisateet jatkuvat vielä maanantaina. Lunta saadaan etenkin Kaakkois-Suomessa.

  • LKS 20160221 - Lumikerros kuorrutti kadunvarren autoja Helsingin Kalliossa 21. helmikuuta 2016. Ilmatieteen laitos varoittaa erittäin huonosta ajokelistä Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa maanantaiaamuun asti. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

    Lumikerros kuorrutti sunnuntaina kadunvarren autoja Helsingin Kalliossa.

    ()

Lumisateet jatkuvat vielä maanantainakin suuressa osassa maata. Lunta saadaan kuitenkin vähemmän kuin sunnuntaina.

Ilmatieteen laitoksen mukaan eniten lunta kertynee kaakossa, jossa sitä tullee 5-10 senttiä, muualla maassa jäädään muutamaan senttiin.

Maan länsiosassa lämpötila on yleisesti vähän nollan yläpuolella, idässä ja pohjoisessa pysytellään vielä hieman pakkasen puolella. Yöllä lämpötila voi painua kuitenkin -10 asteeseen.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.