Verkkouutiset

Soldiers of Odin törmäsi erilaiseen katupartioon – video näyttää kuinka kävi

Pelleasuinen humoristinen katupartioryhmä ja Soldiers of Odin -ryhmä kohtasivat Tampereella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sarkastisesti Loldiers of Odin -nimellä kulkeva muun muassa pelleasuihin pukeutunut ryhmä on jakanut youtube-videopalvelussa ilmeisesti lauantaina illalla Tampereella kuvatun videon (alla).

Videolla ryhmän jäsenet kohtaavat maahanmuuttokriittisenä pidetyn Soldiers of Odin -katupartioryhmän väkeä.

– Me suojelemme teitä kaikkia tasavertaisesti, eräs pelleasuisista julistaa Soldiers of Odin -ryhmän jäsenten edessä.

Tapaus on herättänyt huomiota mediassa. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo tässä Sisä-Suomen poliisiin viitaten, että Loldiers of Odin oli pyrkinyt provosoimaan Soldiers of Odinin jäseniä ja poliisi oli saapunut paikalle rauhoittamaan tilanteen. Kiinniottoja ei kuitenkaan tehty.

Loldiers of Odin kertoo humoristisilla kotisivuillaan haluavansa tehdä kaduista turvallisempia ja hupaisampia kaikille.

Viime aikoina runsaasti medianäkyvyyttä saanut Soldiers of Odin kutsuu itseään isänmaalliseksi järjestöksi ja korostaa suomalaisten puolustamista. Kansainvälisessä mediassa ryhmä on liitetty vahvasti maahanmuuttokriittiseen ajatteluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)