Verkkouutiset

Maria Lohela allekirjoitti Sauli Niinistön kannattajakortin

Eduskunnan puhemiehen mielestä hankalina aikoina tarvitaan presidenttiä, josta pidetään laajasti ja joka on riitojen ulkopuolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusi vaihtoehto -ryhmään perussuomalaisista siirtynyt eduskunnan puhemies Maria Lohela haluaisi Sauli Niinistön jatkavan tasavallan presidenttinä. Lohela on allekirjoittanut Sauli Niinistön kannattajakortin.

Maria Lohela kertoi asiasta Verkkouutisille sunnuntaina Vermon kuninkuusravien yhteydessä.

Kansanliike pyrkii keräämään Sauli Niinistön ehdokkuuden hyväksi 20 000 kannattajakorttia elokuun loppuun mennessä.

– Minun mielestäni meillä on hyvä presidentti. Ja minun mielestäni on hienoa – ajattelen näin poliitikkona, että politiikassa jatkuvasti riidellään ja ihmiset herättävät voimakkaita tunteita – niin on hyvä, että on ihmisiä joista laajasti pidetään, Maria Lohela perustelee Verkkouutisille.

– Totta kai presidentti Sauli Niinistölläkin on sellaisia (ihmisiä) jotka häntä kritisoivat, ja toisaalta sellaisia jotka tykkäävät hänestä tosi tosi paljon, mutta sellainen yleinen tuntemus, että hän ei voimakkaasti jää ihmisten mielipiteitä on hyvä asia. Tällaisina hankalina epävakaina aikoina on hyvä, että yhteiskunnassa on henkilöitä, jotka eivät herätä niin ristiriitoja.

– Minun mielestäni meillä on hyvä presidentti ja tästä syystä olisi hyvä, jos hän jatkaisi, Lohela toteaa.

Maria Lohela sanoo Uuden vaihtoehdon keskustelevan keskenään, miten he toimivat presidentinvaalissa.

– On päivänselvää, kuten jokainen ymmärtää, että lähteä siihen omaa ehdokasta tarjoamaan olisi tosi iso työ. Ratkaisemme sitten, kuka se meidän ehdokas on, tai ketä tuemme, tai tuemmeko ketään ryhmänä.

Lohelan mielestä ei olisi pois suljettua, että koko Uusi vaihtoehto tukisi Sauli Niinistön ehdokkuutta.

– Näen siinä järkeviä elementtejä että näin tehtäisiin, näin tarpeeksi diplomaattisesti sanottuna, Maria Lohela sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)