PS:n Leena Meri: Terrorismiin kytkeytyneet kiinni ja pois Suomesta

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan mielestä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden tulee poistua maasta heti.

  • LKS 20160202 20150512  Kansanedustajat Ozan Yanar (vihr.), Leena Meri (ps.) ja  Kari Kulmala (ps.)  eduskunnan täysistunnossa 12. toukokuuta 2015. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

    Leena Meri.

    ()

"Supon ja sisäministeriön tietojen mukaan maassamme on jo kymmeniä henkilöitä, joilla on kytkökset terrorismiin. Nykyinenkin ulkomaalaislaki antaa oikeuden ottaa tällaiset henkilöt kiinni ja poistaa maasta. Lakia on nyt noudatettava täysimääräisesti", kansanedustaja Leena Meri linjaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa terrorismin juuret ovat kalifaattijulistuksessa, eivät syrjäytymisessä tai rasistisessa sorrossa.

"Lähi-idässä tehdyissä tutkimuksissa itsemurhapommittajat ovat olleet usein hyvin toimeentulevia ihmisiä, joilla on ollut tulevaisuudensuunnitelmia."

Meren mukaan vaatimukset maahanmuuttopolitiikan lieventämisestä ja perheenyhdistämisen helpottamisesta ovat "lapsellisia ja poliittisesti epäuskottavia".

"On vaarallista käyttää terrorismia sisäpolitiikan astinlautana Sipilän hallituksen maahanmuuttopolitiikan löysentämiseksi.

Kansanedustajan mukaan yksi tehokkaimmista keinoista terrorisminuhkan ehkäisemiseksi on varmistaa, että kielteiset turvapaikkapäätökset saaneet henkilöt myös poistuvat maasta välittömästi.

"On vaarallista ja vastuutonta minkään tahon, edes kirkon ryhtyä piilottelemaan ja suojelemaan laittomasti maassa olijoita", Meri toteaa.

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.