Kaikki tämä on ainakin menneisyydessä ollut ns. italialainen käsitys ja totuus, esimerkiksi: tomaatti on paholaisen omena, Mooseksen sarvet perustuvat kielivirheeseen, ja talon seinustaan kiinnitetyistä esineistä voi joutua maksamaan joko kyltti- tai varjoveroa.
Parikymmentä vuotta Italiassa asunut ja yhä matkailuun liittyviä töitä tekevä Liisa Väisänen tulee kirjallaan todistaneeksi, ettei suomalaisilla ole syytä saati yksinoikeutta itseirvailuun. Pulttipois, Turhapuro, Puupää ovat totuudenmukaisia kuvauksia suomalaisista siinä, missä italialaiset elokuvantekijät ovat hekin viljelleet pilkkaa oman maansa kansalaisten kustannuksella.
Jo Liisa Väisäsen kuvaus omasta naimisiin menostaan on sekä italialaisen pilkunpuolittamisen pilkkaa että itseironiaa. Hän asui kumppaninsa kanssa Italian puolella Liguriassa, mutta kävi junalla töissä Nizzassa, Ranskan puolella. Saadakseen edullisen kuukausilipun, hänen oli mentävä naimisiin italialaiset kanssa. Niinpä hän kosi, mies suostui, mutta seuraavana vapaapäivänä kaupungintalolla aie osoittautuikin liki ylivoimaiseksi.
Eteen ilmestyi italialainen byrokratia koko pikkumaisuudessaan. Siinä EU-kansalaisuus saati monet paperit eivät paljoa painaneet. Paikalle vaadittiin vanhempia, koska mies oli vasta 30-vuotias. Todistajiksi ei kelpuutettu ketä tahansa, mutta Väisänenpä ryntäsi kaupungintalon edustalle ja huusi: ”Onko kellään aikaa viisi minuuttia? Olen menossa naimisiin ja tarvitsen todistajan!” Ensimmäinen ohikulkija tuli mielellään ja kelpasi virkailijoille.
Ruoka – silkkaa hulluttelua
Niinkin vakava asia kuin ruoka ihmiselle onkin, se on ollut kautta historian merkillisten ennakkoluulojen ja sattumusten uhri.
Terveelliseksi todistettu tomaatti sai luvan ilmestyä pizzan lisukkeeksi vasta 1650-luvulla. Kuten peruna, tomaattikin kuului Kristoffer Kolumbuksen tuliaisiin Amerikan mantereelta. Teologit eivät kuitenkaan hyväksyneet tulokasta: tomaatti muistutti pahaenteisesti Eevan omenaa, tuoksui paholaiselle (happamuus). Niinpä tomaatin kasvattaminen oli koko 1500-luvun kielletty kuolemantuomion uhalla.
Eri puolilla Eurooppaa pizzoja nauttinut Väisänen ei suosittele pizzan syömistä Venetsiassa. Siellä kaupunki on kieltänyt jo parin vuosisadan ajan puu-uunit paloturvallisuuden perusteella. Kunnon pizza ei synny ilman puu-uunia.
Oma lukunsa ruokahistoriassa on Ferraran leivällä. Leipä valmistetaan X-kirjaimen muotoon. Keskellä on hieman enemmän taikinaa, ja keskeltä leipää lähtee sojottaen neljä sarvea. Se jaetaan keskeltä kahtia ja laitetaan pöydälle seisomaan.
Este-aattelissuvun herra Obizzo oli saanut Ferraran valtaansa ja halusi kaupungille leivän, jota kukaan ei muualla ole tehnyt. Leivän tuli kuvata nautintoa, ja sen mallina ovat naisen jalat ja sukuelin, sillä Obizzon mukaan elämän parhaat nautinnot ovat juuri ruoka ja naiset.
Tässä yhteydessä moitteet Liisa Väisäselle: hän olisi voinut liittää kirjaansa kuvan ja tarkemman reseptin leivästä. Moni olisi siitä ilahtunut, yhtä moni paheksunut.
Huiputtamisen taide
Kirja tarjoaa pistävää kritiikkiä epärehellisistä paaveista aina italialaisista vallanpitäjistä typerimpiin, fasistidiktaattori Benito Mussolinista tukan istuttaja Silvio Berlusconiin. Katolista kirkkoa hän kiittelee historiallisten väärinkäytösten ehkäisystä ja rajan vedosta järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Paljon on kuitenkin tekopyhyyden kitkemiseksi töitä tekemättä.
Huolimatta siitä, että Martin Luther jo puoli vuosituhatta sitten kirkon portaita nöyrästi katuen ylös kontatessaan äkkäsi: eihän siinä ollut mitään järkeä. Saman toivottavasti huomasi myöhemmin vähän ajateltuaan myös se perussuomalaisten jotenkin keskeneräiseksi jäänyt nuorpoliitikko, kun Tuomiokirkon portaita konttasi omalla kohuvideollaan.
Vilpintekijöiden ja heitä kyttäävien viranomaisten mielikuvitus ja kekseliäisyys on rajaton, myös Italiassa. Meillä autojen turvavyöpakko oli monille vapauden riistoa (vertaa SDP:n Antti Rinne itkemässä muissa yhteyksissä 2000-luvulla: meitä uhkaillaan, apua, pakkolaki!).
Suomessa turvavöitä vastustettiin perusteluna se, että vyöt hidastavat autosta poispääsyä, jos vaikka panssarivaunu ajaa päälle. Italiassa mentiin pidemmälle mutta mielikuvitusta käyttäen. Autoilijat hankkivat t-paitoja, joihin oli värjätty mustaa turvavyötä muistuttava vino raita! Näin poliisit pidettiin tyytyväisinä ja autoilijan omanarvontunto korkealla.
Kun pimeän rahan käyttöä ja verovilppiä yritettiin saada kuriin, keinot olivat monet. Menestyneen tuntuneessa ravintolassa kävi kirjanpidon perusteella iltaa kohden vain tusinan verran asiakkaita. Verokarhua se epäilytti. Naapuripesuloihin tehtiin tarkastusisku ja mitä todettiinkaan: ravintola lähetti pesuun toista sataa pöytäliinaa per päivä! Poka kävi.
Sana tästä kiiri kuitenkin parturien ja kampaamojen pitäjien tietoon. Äkkiä parturikampaamoilla oli takahuoneissaan oman pesukoneet. Moni muistaa myös ravintolassa käytyään, että maksukuitti oli säilytettävä aina 150 metrin päähän ravintolasta, jos verokarhukopla tekisi yllätystarkastuksen.
Rakkaus veroihin ja maksuihin
Liisa Väisänen on ilmeisen kuuliaisena kerännyt kosolti kokemuksia kaikenlaisista veroista. Meidän peruutettu veneveroyrityksemme oli pikku juttu, eikä se tullut edes voimaan.
Toimistoaan Italiassa pitäneenä Väisäsen oli maksettava ulkoseinään kiinnitetystä kyltistä veroa. Siihen liittyvä byrokratia on oivallinen varoitus suomalaisille. Kyltin vuoksi oli käytävä pingpong-postia viranomaisten kanssa. Tarkkojen mittausten perusteella veroksi määrättiin hiukan päälle yksi euro. Se oli kertaluonteinen, mutta leimavero oli sentään 12 euroa!
Myös seinään kiinnitetty kukkaruukku on kuntakohtaisen varjoveron alainen. Ajatus perustuu seuraavaan: koska katu on kunnan, siihen lankeava varjo on veronalainen. Vuosituhannen alussa Väisäsen kyltin varjovero oli yli 100 euroa per vuosi. Suomen verohallinto: herää!
Vielä alussa mainitut Mooseksen sarvet Michelangelon veistoksessa. Ne ovat seurausta onnettomasta kielivirheestä. Pyhiä tekstejä lukiessa sana ”karan”, loiste, sekoitettiin sanaan ”keren”, sarvi. Kun vain Jeesuksen sallittiin loistavan jumalallista valoa, oli helppo erehtyä sarvien kuuluvan Moosekselle. Siellä ne ovat yhä, virheestä huolimatta.
Liisa Väisänen: Kaikki Italiani. Matkoja maahan josta on moneksi. Kirjapaja 2017.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII
