Verkkouutiset

Yle pyysi kansanedustajan lähetykseen – taustakeskustelun jälkeen ei kelvannutkaan

Kansanedustaja Elina Lepomäki kertoo hänet jätetyn toimittajan kanssa käydyn taustakeskustelun jälkeen sivuun talousaiheisesta tv-ohjelmasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuore kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) kertoo tulleensa jätetyksi sivuun talousaiheisesta tv-lähetyksestä, johon hänet oli ensin pyydetty.

Lepomäen mukaan toimittaja päätti kutsua jonkun muun, kun paljastui, etteivät hänen mielipiteensä ja tilastot olleet sitä mitä kaivattiin.

Facebookissa Lepomäki kirjoittaa toimittajan soittaneen ja pyytäneen häntä talousasiantuntijana lähetykseen keskustelemaan suomalaisten lomista. Käydyn taustakeskustelun jälkeen toimittaja kuitenkin päätti kutsua jonkun muun, koska Lepomäen ”työnantaja ja -tekijä sopikoon mahd. pitkälti elämän- ja työtilanteen mukaan keskenään -mielipiteeni parilla tilastolla höystettynä (ei) ollut se mitä kaivattiin”.

”Ymmärrän täysin vastakkainasettelun tarpeen kiintoisan keskustelun rakentamiseksi, mutta siihen parit yleiset terveiset: a) jos tosiaan puhuttelee taloustuntijana, ei kannata olla yllättynyt, jos vastaus ei ole mustavalkoinen tyyliin ”lomat pois ja Suomi nousuun” ja b) jos ja kun aiottu vastakkainasettelu olikin tietysti poliittinen (toinen keskustelija vas-poliitikko, joka ei varsinaisesti ole profiloitunut kansantalousasioissa), olisi medialta suomalaiselle keskustelulle suuri palvelus luopua perinteisestä palkat/eläkeiät/lomat jne. ylös/alas -asetelmasta, jossa tosiasiallisesti molemmat laidat ovat keskusjohtoisen kollektiivisen sopimisen kannalla. Hienosäädöllä ei rakenteita eikä tätä maata enää uudisteta”, Elina Lepomäki kirjoittaa päivityksessään.

Kansanedustaja ei kerro Facebookissa, mistä ohjelmasta tai toimituksesta oli kyse. Facebook-keskusteluun osallistuneelle entiselle Yleisradion toimitusjohtajalle Mikael Jungnerille (sd.) Elina Lepomäki kuitenkin toteaa, että ”kyseessä oli sinullekin läheinen kansallinen mediatalo, jonka ensisijainen tehtävä ei pitäisi olla etsiä pellejä ruutuun”.

Lepomäki ei tiedä, toteutuiko tv-ohjelma. Toimittajan tarkoitus oli puhua kansantalouden näkökulmasta vuosilomista. Vastinpariksi kaavailtu ”vas-poliitikko” oli Li Andersson.

Tiettävästi kyse oli Yleisradion Aamu-tv:sta heinäkuun alkupuolella.

”Toimittaja kysyi lopuksi vielä ketä suosittelisin tilalleni”, Elina Lepomäki nauraa. Hänen mukaansa kyseessä ei ollut edes ensimmäinen vastaava tilanne.

Elina Lepomäki on diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri, entinen Liberan tutkimusjohtaja ja entinen sijoituspankkiiri. Hänestä tuli heinäkuun alussa kansanedustaja varasijalta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)